Turvallisuustilanne Suomen ja Ruotsin lähialueilla on merkittävästi huonontunut, mutta se ei heijastu keskinäiseen puolustusliittoon liittymisen kannatuksena etenkään Suomessa, arvioi turvallisuusanalyytikko, prikaatikenraali evp. Juha Pyykönen.
– Toisin sanoen en näe sitä realistisena, ellei Venäjä lisää aggressiivisia toimia maitamme kohtaan merkittävästi, Pyykönen sanoo Verkkouutisille.
Professori Stefan Forss ja everstiluutnantti Stig Rydell suosittavat Ruotsin kuninkaallisen sotatiedeakatemian julkaisemassa artikkelissa, että Suomen ja Ruotsin olisi syvennettävä sotilaallista yhteistyötään ja muodostettava keskinäinen puolustusliitto.
Pyykösen mukaan ajoittain julkiseen keskusteluun palaava ajatus Suomen ja Ruotsin puolustusliitosta on ulko- ja turvallisuuspoliittisesti monimutkainen asia. Ruotsi-Suomen puolustusliittoa on jopa eduskunnasta aiemmin esitettykin.
– Suomi uskoo voivansa puikkelehtia ulkopolitiikan karikkoisia ja miinojen kyllästämiä vesiä, mutta näyttää myös uskovan kykyynsä puolustautua tarvittaessa vaikka yksin. Taustalla näkyy myös eräiden tahojen usko Venäjän hyväntahtoisuuteen suhteessa Suomeen.
– Ruotsi ei koe uhkaa yhtä vahvana kuin Suomi, vaikka Ruotsissa väestö onkin hätääntyneempi kuin Suomessa. Ruotsi luottaa ulkopuoliseen apuun.
Pyykösen mukaan näillä eväillä puolustusliittoa ei synny, ellei toinen päätä käynnistää hakeutumista Natoon ja Yhdysvaltojen siipien suojaan.
Ristiriitaisia linjauksia
Suomi ja Ruotsi ovat viime vuosina tiivistäneet kahdenvälistä puolustusyhteistyötään. Maat eivät aseta ennakkoon esteitä tai ehtoja puolustusyhteistyön toteutumiselle. Tavoitteena on Itämeren alueen turvallisuuden vahvistaminen.
Pyykönen pitää Ruotsin valtiojohdon linjauksia epäselvinä ja ristiriitaisina.
– Ruotsin valtiojohto on rajoittanut jo vuosia sitten yhteistyötä linjaamalla, että sillä ei saa olla suoraa kytköstä kansalliseen puolustukseen eikä sitovia sopimuksia saa tehdä eikä konkreettisia lupauksia sotilaallisesta avusta voida antaa.
Pyykönen katsoo linjausten olevan ristiriidassa Ruotsin oman julistuksen ja EU:n Lissabonin sopimuksen keskinäisen avunantovelvoitteen kanssa.
Ruotsin hyväksymän niin kutsutun solidaarisuusjulistuksen mukaan Ruotsi ei jää toimettomaksi, jos toista EU:n jäsenmaata tai Pohjoismaata kohtaa katastrofi tai hyökkäys.
EU:n Lissabonin sopimukseen kirjatun solidaarisuuslausekkeen sisältöä ja todellista merkitystä on pohdittu tämän tästä. Tarkkoja vastauksia on kuitenkin ollut vaikea saada.
– Ranskan tukeminen 2015 terrori-iskun vuoksi on esimerkki käytännössä toimivasta päätöksentekomallista, vaikka todellista apua ei EU-maista tietääkseni lähetettykään, Pyykönen sanoo.
– Perimmäiset rajat, joita ei voida ylittää, määritetään poliittisin perustein. Esimerkiksi valtion suvereniteetti päätösvallan suhteen on yksi herkimmistä alueista, jolle ei haluta päästää toista valtiota huseeraamaan.
Osin EU-maat ovat tähän taipuneet esimerkiksi sisämarkkinoiden kohdalla.
– Mutta valtiollisen turvallisuuden osalta tässä ei ole edetty sitten Maastrichtin sopimuksen 1993, jossa nykyinen Lissabonin 42§:n ajatus on jo kirjattu.
Suomi-Ruotsi-yhteistyössä paljon tekemistä
Toisaalta yhteistoiminnan syventäminen ja tekemisten yhteensovittaminen sekä toimien koordinointi vaativat Pyykösen mukaan riittävää tietojen vaihtoa, mutta etenkin sitoutumista siihen, mistä on yhdessä sovittu. Tämä vaatisi valtioiden välisen sopimuksen siitä, mitä kriisitilanteessa tehtäisiin.
– Kriisiin varautuminen on suhteellista eikä varautumisen parantamistarve koskaan lopu.
Pyykösen mielestä Suomi-Ruotsi-yhteistyössä on vielä runsaasti tekemistä ennen kuin on tarvetta pohtia valtiosopimusta.
Meri- ja ilmavoimien kesken Suomella ja Ruotsilla on merkittävää yhteistyötä ja keskeisiä intressejä.
– Etenkin maavoimien joukkojen harjoittelun lisääminen ja syventäminen on vasta alussa. Tämä kertoo siitä, että on tehty sellaista, mitä on tehty muidenkin maiden kanssa jo neljännesvuosisata ja johon on matalampi kynnys poliittisesti ja kustannusten osalta, Pyykönen toteaa.
Hänen mukaansa etenkin merivoimat ovat olleet huomattavan yhteensopivia jo vuosikymmeniä.
– Maavoimien kriisi- ja sodan ajan toiminnan yhteissuunnittelu, -harjoittelu ja -kehittäminen nostaa merkittävästi ennalta ehkäisevää kynnystä, sillä kyse on lopulta aina alueen hallussapidosta eikä sitä voida pitkäaikaisesti toteuttaa yksin ilmasta tai mereltä.
– On vaikea sanoa, missä kyseinen sotilaallisen yhteistyön rajalinja kulkee edes Suomen suhteen –
Ruotsista puhumattakaan. Maiden erilainen suhtautuminen EU:n yhteiseen puolustuspolitiikkaan ei tuo tähän ratkaisua.
”Viesti mennyt perille Moskovassa”
Pyykönen ei näe kahdenvälisen puolustusyhteistyön tiivistämisessä sinänsä ongelmaa.
– Mikäli kumpikaan ei liity Natoon, ovat kaikki teot, jotka lisäävät sotilaallista pelotetta ja siten ennalta ehkäisevää kynnystä, perusteltuja. Ja yhteistyön lisääminen ja syventäminen lisäävät pelotetta monella tapaa.
– Tämä on myös syy siihen, että viime aikoina Venäjä on kritisoinut Suomea aiempaa laajemmin sotilaallisesta yhteistoiminnasta eikä tyytynyt uhkailemaan Nato-jäsenyyden tuomilla seurauksilla. Voisi sanoa, että Naton ja sen kahden tärkeimmän (eurooppalaisen) kumppanimaan tiivistyvään sotilaalliseen yhteistyöhön liitetty strateginen viesti maiden jonkin asteisesti yhdessä puolustamisesta on mennyt Moskovassa perille.