Evira irtisanoo 45 – Pardia: muitakin keinoja löytyy

Palkansaajajärjestö Pardian puheenjohtaja Niko Simolan mielestä Elintarviketurvallisuusvirasto Eviran ei tarvitse irtisanoa henkilöstöä sopeuttaakseen toimintamenojaan.

Puheenjohtaja Niko Simolan mukaan muitakin keinoja löytyy.

Evira ilmoitti maanantaina, että 45 henkilöä irtisanotaan ja lisäksi vuonna 2015 on seitsemän päivän lomautukset.

Neuvottelujen alkaessa henkilöstön vähennystarve arvioitiin 86 henkilötyövuodeksi. Neuvottelut päättyivät Evirassa erimielisyyteen.

– Eviran tulee hakea viipymättä kustannussäästöjä esimerkiksi toimitiloista, sillä sopeuttamista ja säästöjä voidaan hakea muualtakin kuin henkilöstöstä, Simola vaatii.

Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla työskentelee vajaa 5 000 ihmistä.

Simolan mielestä irtisanomisten sijaan ministeriön on etsittävä töitä omalta hallinnonalaltaan tai muualta valtiolta.

– Valtion henkilöstön luonnollinen poistuma ja vaihtuvuus mahdollistavat yksittäisen viraston henkilöstövaikutusten lieventämisen. Äärimmäisessä tapauksessa voidaan käyttää lomautuksia. Tällöin sopeuttamista voidaan tehdä pidemmällä aikavälillä ja haittavaikutukset henkilöstölle muodostuvat olennaisesti vähäisemmiksi, Simola esittää.

Mainos