EVA:n Matti Apunen: Yle on umpiossa, jossa syntyy kauhalla annosteltua hölmöilyä

Elinkeinoelämän valtuuskunnan johtajan mielestä median pitää osata myös lopettaa.

EVA:n johtaja ja entinen Aamulehden päätoimittaja Matti Apunen on kirjoittanut blogitekstin Yle-kohusta otsikolla Mielenosoitus Ruben Stillerin puolesta.

Matti Apusen mielestä journalismi on luopunut koko lailla valistamistehtävästään, koska esitelmät eivät johda klikkauksiin. Siksi media on keskittynyt terhakammin valvontaan ja vinoiluun.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Molemmat ovat monimutkaisia taitolajeja eivätkä sovi kaikille, kuten poliittisista satiireista ja kolumneista usein nähdään, Matti Apunen toteaa.

– Huomatkaa, että myös median omat päättäjät ovat tärkeitä ihmisiä. Verovaroilla toimivan Ylen päättäjät ovat erityisen tärkeitä.

Hän viittaa Ylen Pressiklubi-ohjelman toimittajalle Ruben Stillerille antamaan ja sittemmin peruutettuun niskoitteluvaroitukseen, kun Stiller aikoi jatkaa niin sanotun Sipilä-gaten käsittelyä.

Poimintoja videosisällöistämme

– Ruben Stiller on Ylen journalistinen varoventtiili. Hän on jokseenkin ainoa Pasilan toimittaja, joka kysyy myös: ”meneekö media joskus liian pitkälle” tai ”onko Yle todella riippumaton”. Kun Stiller arvioi itseään työllistävää verovaramediaa, se on Ylen paras vakuutus sitä kritiikkiä vastaan että Yle on kritiikin ulottumattomissa, koska katsojat eivät voi äänestää lompakollaan ja hallintoneuvosto on iso, löysä tossu.

Matti Apusen mielestä Ylen päätoimittaja Atte Jääskeläisen olisi pitänyt kannustaa – joka on eri asia kuin käskeä – Stilleriä käsittelemään asiaa ohjelmassaan.

– Siksi varoitus Stillerille oli kauhalla annosteltua hölmöilyä. Tällaista syntyy umpiossa, joka Yle on, Apunen kirjoittaa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

– Sanottuani tämän sanon myös, että median esittämillä syytöksillä ja kritiikillä pitää olla sekä alku että loppu.

Hänen mukaansa ”nyt kun ’kohu’ lähtee liikkeelle, kohina alkaa kiertää mediasta toiseen ja palaa lopulta lähtöpisteeseen. Ja lähtee saman tien uudelle kierrokselle, koska muiden medioiden huomio on todistanut, että tapaus on ’merkittävä’. Siinä tohinassa ei yleensä huomata kysyä syytöksen mittakaavaa”.

– Median pitää kysyä, mutta sen pitää osata myös lopettaa. Jos esiin nostettu epäily osoittautuu vähäpätöiseksi tai vääräksi, asia pitää sanoa ääneen eikä jättää myrkyllistä epäluulon pilveä leijumaan epäillyn ylle.

Mainos