Giuseppe Grillon ja hänen puolueensa Viiden tähden liikkeen edustajien törkeät puheet naisista ovat kuohuttaneet Italiassa viime päivinä. Eritoten Italian parlamentin puhemies Laura Boldrini joutui Grillon törkeyksien kohteeksi, mutta myös Italian johtavan vasemmistopuolueen PD:n naisedustajat ovat saaneet maistaa populistien törkeyksiä.
– Giuseppe Grillo ja hänen kollegansa ovat näyttäneet todellisen värinsä: heillä ei ole tapoja, ei periaatteita eikä moraalista suuntaa. Viimeisin episodi (Boldrinia kohtaan) osoittaa heidän syvään juurtunen vihansa naisia ja vähemmistöjä kohtaan, sanoo Hannes Swoboda.
Hän toteaa, että jos Grillon puolue haluaa osallistua Euroopan parlamentinvaaleihin, sen pitäisi ensin oppia eurooppalaisen kulttuurin perusteet, tasa-arvon ja syrjimättömyyden. Swoboda arvostelee puoluetta raiskauksen ihannoimisesta.
– Toivon, että (Viiden tähden) liikkeen maltillisten kannattajien silmät aukeavat näkemään liikkeen pohjimmiltaan epäinhimillisen ytimen ja lähtevät siitä, Swoboda sanoo.