Europarlamentin suurin ryhmä vaatii pakotteita Venäjälle

Euroopan parlamentin suurin poliittinen ryhmä, keskustaoikeistolainen EPP vaatii pakotteiden asettamista Venäjää vastaan.

– Koska Venäjä ei ole osoittanut halua liennyttää Krimin kriisiä, EU:n on asettava matkustuskieltoja Venäjän johtaville viranomaisille, jäädytettävä heidän varojaan sekä asetettava asevientikielto maahan ja lopulta myös taloudellisia pakotteita, sanoo Euroopan parlamentin ulkoasiainvaliokunnan puheenjohtaja Elmar Brok tiedotteessaan.

He muistuttavat, että Venäjä on itse taannut Ukrainan alueellisen koskemattomuuden Budapestin muistiossa vuonna 1994.

EPP:n mukaan Venäjä rikkoo nyt kylmäverisesti itse allekirjoittamiaan sopimuksia ja kansainvälistä oikeutta.

– Eurooppa ja kansainvälinen yhteisö eivät voi pysyä vaiti tällaisen aggression edessä. Pakotteet ovat välttämättömiä, EPP toteaa.

Euroopan parlamentin on määrä äänestää torstaina julkilausumasta, jossa tuomitaan Venäjän toimet Krimillä sekä ensi sunnuntaiksi kaavailtu kansanäänestys Krimin liittymisestä Venäjään. Molempia pidetään laittomina.

Mainos