Eurooppalaista peräti 138 miljoonaa on taloudellisesti syrjäytynyt yhteiskunnasta, eli heillä ei ole pankkitiliä vaan käteinen on heidän ainoa maksutapansa.
Mastercardin tutkimuksen mukaan kolmannes (33 %) taloudellisesti syrjäytyneistä on 18–34-vuotiaita ja täysipäiväisessä työsuhteessa. Heistä 87 prosenttia on asunut koko elämänsä yhdessä maassa ja 38 prosenttia maksaa asumiskustannuksensa käteisellä.
Tutkimuksen mukaan suurimmat syyt siihen, miksei henkilöllä ole pankkitiliä tai pankkipalveluita käytössään, ovat tiedon puute ja vähäinen luottamus pankkisektoria kohtaan.
Taloudellisten palveluiden ulkopuolella olevat käyttävät kuitenkin entistä enemmän teknologiaa. Pääsy teknologiapalveluihin on parantunut kolmessa vuodessa 29 prosentista 49 prosenttiin erityisesti älypuhelimien ansiosta.
Yhdessä innovaatioiden ja koulutuksen kanssa digitaaliset prepaid-palvelut voivat auttaa kaventamaan kuilua teknologian ja taloudellisten palveluiden välillä.
– Tulokset taloudellisten palveluiden ulkopuolelle jäävien eurooppalaisten määrästä ovat huolestuttavia. Teknologian nopea kasvu voi kuitenkin olla ratkaisu tähän, ja me voimme kehittää uusia ratkaisuja sen varmistamiseksi, että kaikilla eurooppalaisilla on pääsy pankkipalveluihin, sanoo Mastercardin kansainvälisten markkinoiden johtaja Ann Cairns.