Jopa 78 prosenttia eurooppalaisista on sitä mieltä, että Eurooppa ei ole taloudellisesti osallistavin alue maailmassa – kaikilla ei siis ole yhtäläiset mahdollisuudet käyttää rahoitusalan palveluita, kuten pankkitilejä, maksu- tai luottokortteja tai lainapalveluita.
Vastaavasti vain 24 prosenttia eurooppalaisista uskoo, että Eurooppa on digitaalisesti osallistavin (mahdollisuus käyttää teknologisia palveluita, kuten internetiä, mobiililaitteita ja erilaisia tietokoneita) alue maailmassa, ilmenee MasterCardin teettämästä tutkimuksesta.
Tulosten mukaan taloudellisen ja digitaalisen osallistumisen nähdään kulkevan käsi kädessä ja vastaajat pitävät niitä yhtä tärkeinä yhteiskunnalle. Valtaosa eurooppalaisista (83 %) uskoo kuitenkin miesten tilanteen olevan paremman kuin naisten.
Vastaajista 88 prosenttia on myös sitä mieltä, että yhtäläiset mahdollisuudet käyttää rahoitus- ja digitaalisia tuotteita sukupuolesta riippumatta ovat olennaisia avoimelle ja osallistavalle yhteiskunnalle. Vain 66 prosenttia sanoo mahdollisuuksien olevan samanlaisia.
– Vaikka Eurooppa on yksi kehittyneimmistä alueista maailmassa, on selvää, että osallistamisessa on tehtävä töitä aukkojen täyttämiseksi. Käytännössä osallistamisen esteenä on ”rahan lasikatto”, sanoo MasterCardin kansainvälisten markkinoiden johtaja Ann Cairns.
Osallistamista parannettaisiin 47 prosentin mielestä rahoitus- ja digitaalisten tuotteiden lisäkoulutuksella. Kaksi kolmannesta uskoo tämän tehtävän kuuluvan valtionhallinnolle.
MasterCard teetti Norstat-tutkimusyrityksellä verkkokyselyn, johon vastasi 10 021 kuluttajaa kymmenestä Euroopan maasta: Espanjasta, Isosta-Britanniasta, Italiasta, Portugalista, Puolasta, Ranskasta, Romaniasta, Ruotsista, Saksasta ja Turkista. Kysely tehtiin 5.–18. toukokuuta.