Toisen korona-aallon viedessä Eurooppaa kohti rajoitus- ja sulkutoimia kytee monissa maissa kapinaliike rajoituksia vastaan. Asiasta uutisoi Guardian.
Italiassa baarit ja ravintolat on määrätty sulkemaan ovensa iltakuudelta. Ranska on ajautunut uuteen lockdowniin, ja Belgiassa pääministeri Alexander de Croo on vedonnut kansalaisiin, että he vetäisivät yhtä köyttä ja noudattaisivat uusia rajoituksia.
Valtionpäämiehet ympäri Eurooppaa Ranskan Emmanuel Macronista Italian Giuseppe Conteen kertovat kansalaisilleen nyt samaa viestiä kuin keväällä: noudattakaa rajoituksia ja luottakaa hallitusten tekemiin päätöksiin.
Toisen aallon myötä on monen luottamus johtajiinsa kuitenkin heikentynyt. Puutteelliset tukitoimet ja taudinjäljittämisen epäonnistuminen on johtanut jopa avoimiin mellakoihin. Italian Firenzessä koronarajoituksia vastustavat mielenosoittajat päätyivät perjantai-illan pimetessä heittelemään poliiseja polttopulloilla.
Yksi Italian hallituksen koronatoimiin pettynyt on napolilainen parturi Pino Esposito, joka johtaa pienyritysten kampanjaa koronarajoituksia vastaan. Espositon mukaan eurooppalaiset valtiot eivät valmistautuneet riittävästi syksyn toiseen aaltoon, ja sen tulokset näkyvät nyt.
– Maaliskuussa sanottiin, että syys-marraskuussa tulisi uusi aalto, ja että se olisi tätäkin vakavampi. Silti koulujamme, terveydenhuolto- ja tukijärjestelmiämme ei valmisteltu tätä varten, Esposito kritisoi.
Maailman terveysjärjestö WHO:n selvityksen mukaan apatia ja haluttomuus seurata terveysviranomaisten antamia ohjeistuksia on lisääntynyt. Rajoituksia vastaan on marssittu ja mellakoitu Madridista Milanoon.
Vielä viikko sitten Belgian flaamialueen pääministeri Jan Jambon väitti, että rajoitustoimet ovat maassa tarpeellisia vain ranskankielisessä Walloniassa. Kun Jambon viimein muutti mielensä, oli jopa 600 000 belgialaista jo sairastunut virukseen. Tartuntatapauksen jäljityksen epäonnistuminen on korostanut kriisiä.
– Ihmiset kokevat, että kahvilat, ravintolat ja muut yritykset tekivät osansa, mutta hallitus ei, politiikan tutkimuksen professori Dave Sinardet tiivistää.