– Tiedotusvälineiden vapautta ja monipuolisuutta tulisi seurata kaikissa jäsenmaissa ja julkaista vuosittainen raportti seurannan tuloksista toimenpidesuosituksineen, totesi mietinnön esittelijä liberaalimeppi Renate Weber Romaniasta.
Weberin mukaan tiedotusvälineiden vapautta voisi valvoa EU:n komissio, Euroopan unionin perusoikeusvirasto ja/tai Euroopan yliopistoinstituutin tiedotusvälineiden moniarvoisuuden ja vapauden keskus.
Verkkouutisten saamien tietojen mukaan europarlamentin suurin ryhmä keskustaoikeistolainen EPP ei ole järin innostunut ”lehdistönvalvontahimmeleistä”, vaikka onkin täysin yhtä mieltä lehdistönvapauden tärkeydestä demokratiassa. EPP-ryhmästä saatujen tietojen mukaan Weber on puhunut enemmänkin omista toiveistaan kuin parlamentin hyväksymästä tekstistä.
Päätöslauselman mukaan tiedotusvälineiden sääntelyviranomaisten pitäisi olla riippumattomia ja tiedotusvälineiden itse perustamia.
EU-parlamentti haluaa varmistaa toimittajien riippumattomuuden sekä päätoimittajilta tai omistajilta tulevista sisäisistä paineista että poliittisen tai taloudellisen lobbauksen kautta ulkoisesti tulevista paineista.
Päätöslauselman mukaan toimittajille toimituksen ohjeistus ja erilaiset käytännöt ovat itsenäisyyden kannalta merkittäviä, sillä niiden avulla estetään omistajia, hallituksia ja ulkoisia sidosryhmiä puuttumasta uutisten sisältöön.
Mepit kehottavat jäsenvaltioita ja unionia tukemaan tutkivaa journalismia, sillä sen avulla voidaan valvoa demokratian toteutumista ja se voi myös auttaa paljastamaan rikoksia.
Audiovisuaalisia mediapalveluja koskeva direktiivi uusiksi
Päätöslauselma tukee audiovisuaalisia mediapalveluja koskevan direktiivin laajentamista sananvapauden ja tiedonsaantioikeuden sekä tiedotusvälineiden vapauden ja monimuotoisuuden varmistamiseksi.
Uudistetun direktiivin pitäisi meppien mielestä sisältää sääntöjä liittyen tiedotusvälineiden omistajien avoimuuteen, tiedotusvälineiden keskittymiseen ja eturistiriitoihin.
Sääntöjä tarvitaan myös poliittiselle tiedonvälitykselle audiovisuaalisen median alalla, jotta voidaan taata erilaisten poliittisten kilpailijoiden, mielipiteiden ja näkemysten oikeudenmukainen esilläolo erityisesti vaalien ja kansanäänestysten yhteydessä.
Mepit korostavat, että tiedotusvälineiden johtajien, hallintoneuvostojen, viestintäneuvostojen ja sääntelyelinten valinta pitäisi perustua ansioihin ja kokemukseen, ei poliittiseen tai puoluesidonnaisiin kriteereihin.
Lisäksi mepit kehottavat EU-maita ottamaan käyttöön takuita, joilla varmistetaan näiden toimielinten riippumattomuus poliittisesta vaikutusvallasta.