Ensimmäiset kuusi kuukautta eurovaalien jälkeen osoittaa, että ennen vaaleja tehty poliittinen arvio on pitänyt erittäin hyvin paikkansa. Oikeisto- ja vasemmistopopulistien saama paikkalisäys on pikemminkin tiivistänyt kuin hajottanut parlamentin työtä. Samalla parlamentin ja komission välinen poliittinen yhteistyösuhde näyttää toimivammalta kuin ennen.
Parlamentin kokoonpanossa tapahtuneet muutokset johtivat siihen, että enemmistön muodostuminen ilman parlamentin suurimpien ryhmien, keskustaoikeistolaisen EPP:n ja keskustavasemmistolaisen S&D:n, yhteistyötä on erittäin vaikeaa. Tuloksena on ollut sinipunayhteistyö tai ”suuri koalitio”.
Tätä yhteyttä vahvisti eurovaalien kärkiehdokaskamppailu, jossa Eurooppapuolueet asettivat omat ehdokkaansa komission puheenjohtajaksi. Se vahvisti instituutioiden välisiä pelisääntöjä ja palautti politiikan unionin toimintaan. Kuten parlamentin pääsihteeri Klaus Welle on hyvin analysoinut, nyt politiikan koordinaatiosta kannetaan nimenomaan poliittista vastuuta, kun tämä vastuu aiemmin oli enemmänkin hallinnollinen.
Ei komissio sentään hallitus ole, mutta askel siihen suuntaan. Suuntaan kuuluu se, että puheenjohtaja Jean-Claude Juncker omaa ohjelmaansa laatiessaan kuuli niin tarkasti parlamentin poliittisia ryhmiä, että hänen kymmenen kohtaansa ovat oikeastaan parlamentin kymmenen kohtaa, kuten Welle sanoo.
Tähän kuuluu myös se, että keskusteluyhteys toimii tiiviinä ja säännöllisenä komission johdon, parlamentin ja EPP- ja S&D-ryhmien johdon välillä. Parhaimmillaan tämä sujuvoittaa lainsäädäntötyötä siten, että suuret uudistukset voidaan viedä nopeammin eteenpäin, kun osapuolet tietävät millä edellytyksillä ne saadaan läpi.
Tietysti tähän tarvitaan vielä kolmannen osapuolen, neuvoston myötävaikutus. Sen osalta kannattaa muistaa, että kärkiehdokkuuden taustalla oli nimenomaan Saksan ja Ranskan hyväksyntä hankkeelle. Ehkä vielä neuvostossa koettu vääntö, jossa David Cameron jäi lopulta yhdessä Viktor Orbanin kanssa vastustamaan Junckeria, vahvisti komission puheenjohtajan sidettä häntä vahvimmin tukeneisiin maihin. Puolalainen neuvoston puheenjohtaja Donald Tusk (EPP) on Junckerin tavoin sisältöjen ja asioiden tuottaja mieluummin kuin pelkkä sovittelija.
Ja tämän kaiken taustalla pitää vielä muistaa, että Junckerin komissio on poliittisesti kokenein komissio ikinä: 19 entistä ministeriä, kolme entistä komissaaria ja viisi entistä pääministeriä, Jyrki Katainen mukaan luettuna ja muutamilla lisäksi vielä kokemusta Euroopan parlamentista. Komissiolla on poliittista kykyä.
Paradoksi on, että EU-instituutioiden politisoitumisen ja tiivistymisen teki mahdolliseksi juuri euroskeptisten populistien nousu. Ehkä se vanha totuus toimi, jonka mukaan EU on vahvimmillaan kriiseissä. Nyt kriisin pelosta voidaan puhua sisäisten hajottajien kannatuksen noustessa. Silloin vastuullisten voimien on vahvistettava yhteistyötään.
Suomalaisittain mielenkiintoinen kysymys on, miten pienemmät ryhmät parlamentissa asemoivat itsensä. Keskustan ja RKP:n viiteryhmä, liberaalien ALDE, on ollut perinteisesti ja vahvasti EU-myönteinen ja alun hapuilun jälkeen on nytkin mukana vastuullisessa yhteistyössä. Konservatiiviryhmä ECR, johon Suomen Perussuomalaiset loikkasivat, näyttää heiluvan ja häilyvän. Aiemmin selkeän EU-myönteiset Vihreät taas ovat monissa kysymyksissä asemoituneet populistien kylkeen.
Yksi merkki jakolinjoista nähtiin marraskuun viimeisellä viikolla, kun parlamentti äänesti Junckerin luottamuksesta ns.Luxleaksiin pohjautuvan epäluottamusaloitteen perusteella. Tulos oli komission vastustajille nolo. 650:stä annetusta äänestä vain 101 oli erottamisen kannalla. Junckerille ja hänen komissiolleen tuen antoi 461 meppiä. Se on enemmän kuin hänen tukenaan oli silloin, kun komissio nimitettiin!
Kun ECR:n enemmistö äänesti tyhjää, niin Sampo Terho ja Jussi Halla-aho antoivat äänensä Junckeria vastaan. Vasemmistoryhmässä Merja Kyllönen äänesti tyhjää ryhmänsä enemmistön mukana ja vihreissä Heidi Hautala antoi tukensa Junckerille, kuten teki myös ryhmänsä enemmistö. Ainoa äänestyksessä paikalla ollut suomalainen liberaaliryhmän jäsen Anneli Jäätteenmäki äänesti Junckerin puolesta samoin kuin kolme kokoomusmeppiä ja kaksi demarimeppiä.
Yhteistyön todellinen sisältö punnitaan kuitenkin vasta, kun uusi komissio alkaa antaa esityksiään. Ensimmäinen indikaattori tästä nähdään ensi viikolla, jolloin parlamentti keskustelee uuden komission työohjelmasta.
Kirjoittaja Pete Pakarinen työskentelee lehdistöneuvonantajana Euroopan parlamentin EPP-ryhmässä.