Suomen EU-puheenjohtajakauden alkaessa heinäkuussa ja uusien meppien aloittaessa työnsä meidän on aika osoittaa vahvalla ja taitavalla poliittisella johtajuudella suuntaa EU:n kehittämiselle. On turha piiloutua pienen jäsenmaan vähäisen vaikutusvallan myytin taakse: Luxemburgilainen komission puheenjohtaja ja esimerkiksi toissa vuonna puheenjohtajamaana toiminut Viro ovat saaneet merkittävästi äänensä kuuluviin ja ulotettua valtaansa unionin uudistamiseen ja päätöksentekoon.
Talouskasvu hidastuu ympäri Eurooppaa. Tähän vaikuttavat muun muassa epävarmuus kansainvälisessä kauppapolitiikassa sekä kehittyvien maiden, kuten Kiinan, talouskasvun hiipuminen. Brexit-farssin jatkuminen ei myöskään auta tilannetta kotimantereellamme. EU:n neljänneksi suurimman kansantalouden Italian talouskasvu yskii jo nollan tuntumassa ja julkisen talouden budjettivaje hiipii lähelle 2,5 prosenttia kansantaloustuotteesta, eli maan velkataakka kasvaa entisestään. Euroopan sairaalle miehelle ei näytä olevan apuja luvassa maan hallituksen taholta, joka ei ole valmis sen enempää kiristämään kukkaron nyörejä kuin tekemään tarvittavia rakenneuudistuksia. Yhdessä sovittuja sääntöjä rikkovaa maata ei Euroopan keskuspankki pelasta ja apuun on turha havitella myöskään meitä muita euromaita, mikäli taloutensa huonosti hoitanut jäsenmaa uhkaisi ajautua maksukyvyttömyyteen.
Viimeisimmän finanssikriisin ja Kreikan temppujen arvet ovat Euroopassa vielä tuoreessa muistissa, mutta eurokriisin pahimman vaiheen mentyä on varautuminen tuleviin taantumiin jäänyt viimeistelemättä. Italian julkisen talouden velka oli viime vuonna jo 132 prosenttia bruttokansantuotteesta ja Kreikan valtionvelka huitelee edelleen 181 prosentin tasolla. Näistä luvuista ja toistuvista varoitteluista huolimatta jäsenmaat eivät ole ottaneet vastuuta euroalueella edelleen olevien valuvikojen kuntoon laittamisesta ja pankkiunionin loppuunsaattamisesta hyvän sään aikana.
Jotta pankkiunionin seuraavat askeleet, kuten yhteiseurooppalainen talletussuojajärjestelmä, voidaan ottaa, tulee meidän vähentää pankkijärjestelmämme riskejä koko euroalueella. Pankkiemme kansallisten talletussuojien on oltava kunnossa, jotta ne takaavat säästömme. Sijoittajavastuun kasvattaminen on ollut oikea toimi tähän mennessä. Roskaluottojen putsaaminen pankkien taseista ja vakavaraisuuden kasvattamisen olisi kuitenkin tullut jo olla seuraavaksi yliviivattuina työlistalta.
Meidän tulee muistaa, että kriisi voi osua myös omalle kohdallemme. Kohtuullinen yhteinen katastrofivakuutusvaranto rahoitusvakauden turvaamiseksi kriisin ajautuneessa euromaassa on myös kansallisen etumme mukainen. Tätä varten pankkimme ja euroalueen maat ovat jo varautuneet pankkikriisiratkaisurahastolla ja Euroopan vakausmekanismilla. Niiden tarkoitus ei kuitenkaan ole maksaa vastuuttoman politiikan virheitä. Tuen ehdollisuus on avaintekijä. Etukäteisvalvonta ja yhteisten pelisääntöjen noudattaminen sanktioiden uhalla ovat lähtökohtia, joista ei ole joustovaraa. Meidän on myös vihdoin katkaistava pankkien ja valtioiden välinen kohtalonyhteys. Edelleen pankit voivat ostaa rajattomasti kotimaansa valtion velkakirjoja ja jäsenmaat käytännössä pelastaa oman maansa pankkeja, mikä aiheuttaa väistämättä epätasapainoa ja epävarmuutta euroalueelle.
Yhteinen valuutta-alue vaatii tiettyä yhteisvastuullisuutta, mutta tämä ei saa johtaa automattisiin tulonsiirtoihin jäsenmaiden välillä. Euroalueelle on esitetty erilaisia automaattisia tasausjärjestelmiä, joista esimerkiksi työttömyyden noustessa tai investointien laahatessa muiden euromaiden jäljessä siirrettäisiin varoja heikommin menestyvien maiden tueksi. On myös esitetty riskittömien Euroopan tason valtionvelkakirjavakuudellisten arvopaperien luomista. Mikäli näille olisi ollut kysyntää, olisivat ne varmasti markkinoiden toimesta jo syntyneet. Automaattisille tasausjärjestelmille ja riskittömien sijoitusinstrumenttien luomiselle ei ole tarvetta. Kansallisen vastuun korostaminen ja katastrofivakuutus ovat järkevämpiä vaihtoehtoja.
Jäsenmaiden on pysyttävä yhteisesti sovitussa valtionvelan tasossa ja budjettikurissa sekä pidettävä taloutensa kilpailukykyisenä. Mikäli näin ei tapahdu, komission ei tule ainoastaan uhata sanktioilla, vaan niitä tulee myös tarpeen vaatiessa käyttää. Mikäli jonkun euromaan tilanne pahenisi valtionvelkakriisiksi, on meillä oltava käyttövalmiina mekanismi valtioiden hallitun velkajärjestelyn toteuttamiseksi. Tätä tarvitaan sekä mahdollisen kriisin rauhoittamiseksi että yhteisvastuun rajoittamiseksi.
Suomalaisten puolesta uskallan olla varma, että yksikään meistä ei ole valmis pelastamaan Italian vastuuttoman politiikan entisestään horjuttamia pankkeja. Totuus Italian tilanteesta voi valjeta maan päättäjille nopeasti, jos markkinoilta ei enää irtoa lainaa heikentyneen luottoluokituksen vuoksi. Siinä tapauksessa meidän on varmistettava, että muut euromaat eivät joudu leväperäisen talouspolitiikan maksumiehiksi.