Euroopan parlamentti vaatii päätöslauselmassaan Euroopan komissiolta, EU-mailta ja tavaroiden valmistajilta toimia, joilla pidennetään tuotteiden käyttöikää ja puututaan erityisesti tavaroiden ja ohjelmistojen tarkoituksellisiin lyhyisiin käyttöikiin.
Parlamentin mukaan käyttöön tulisi ottaa muun muassa EU:n laajuinen määritelmä “suunnitellusta vanhenemisesta”, tuottajiin kohdistuvat asianmukaiset ja varoittavat toimenpiteet sekä järjestelmä, jolla voitaisiin testata ja havaita tuotteiden sisäänrakennettua lyhyttä käyttöikää. Suunnitelluksi vanhenemiseksi kutsutaan sitä, kun tuotteen valmistaja suunnittelee tuotteen niin, että se menee ennakkoon suunnitellulla tavalla rikki ennen kuin kuluttaja on käyttänyt tuotteen loppuun. Tavoitteena on usein se, että kuluttaja ostaisi uuden tuotteen nopeammin.
Suunniteltua vanhenemista voidaan saada aikaan esimerkiksi käyttämällä elektroniikkatuotteissa yksittäisiä vaikeasti vaihdettavia osia.
Parlementti vaatii myös käyttöön otettaviksi uusia “kestävyyttä koskevat vähimmäisvaatimuksia”. Niillä pystyttäisiin päätöslauselman mukaan takaamaan kestävät, helposti korjattavat ja laadukkaat tuotteet,
– Meidän pitää tehdä kaikista myytävistä tuotteista korjattavia. Meidän tulee varmistaa, ettei paristoja tai akkua enää liimata tuotteisiin, vaan kiinnitetään niin, ettei puhelinta tarvitse heittää pois, kun sen akku lakkaa toimimasta. Meidän pitää varmistua siitä, että kuluttajat tietävät, kuinka kauan tuotteet kestävät ja kuinka ne voidaan korjata, päätöslauselman esittelijänä toiminut ranskalaismeppi Pascal Durand (vihr/EFA) sanoo.