– Euroopan kansalaisten ääni on kuultu. EU:n päämiehet ovat ottaneet tärkeän askelen kohti enemmän demokratiaa ja läpinäkyvyyttä Euroopassa nimittäessään ehdokkaan, joka on ollut Euroopan kansanpuolueen (EPP) kasvot läpi koko eurooppalaisten vaalien kampanjan, Saksan CSU:ta Euroopan parlamentissa edustava Manfred Weber sanoi Eurooppa-neuvoston nimitettyä Jean-Claude Junckerin Euroopan komission puheenjohtajaksi.
Juncker oli EPP:n kärkiehdokas Euroopan parlamentin vaaleissa. EPP uusi vaaleissa paikkansa parlamentin suurimpana puolueena.
EPP-ryhmän puheenjohtaja kehuu Junckerin nimittämistä menestykseksi EPP:n kannalta.
– Eurooppalaiset äänestäjät ovat antaneet luottamuksensa meille. He ovat tehneet meistä jälleen kerran Euroopan parlamentin suurimman ryhmän, Weber sanoi.
Weberin mukaan tarvitaan vahvempi komissio, joka edistää uudistuksia, joilla lisätään Euroopassa kasvua ja työpaikkojen määrää. Hänen mukaansa Juncker voi luottaa EPP-ryhmän täyteen tukeen työssään.
Euroopan unionin valtionpäämiehet nimittivät perjantaina Jean-Claude Junckerin Euroopan komission tulevaksi puheenjohtajaksi. Euroopan parlamentin on vielä hyväksyttävä päätös istunnossaan 16. heinäkuuta. Sen jälkeen Juncker pääsee kasaamaan komissiotaan EU-maiden nimeämistä komissaariehdokkaista. Kun neuvosto ja parlamentti ovat vielä hyväksyneet koko komission kokoonpanon, se pääsee aloittamaan työnsä 1. marraskuuta alkaen.