EU:n ruokatuki vähävaraisimmille jatkuu

Unionin kaikkein köyhimmät kansalaiset saavat jatkossa elintarvikkeita sekä perushyödykkeitä vähävaraisimmille suunnatun eurooppalaisen avun rahastosta.

Euroopan parlamentti hyväksyi tiistaina säännöt, joista se on jo päässyt alustavaan sopuun neuvoston kanssa.

Mepit onnistuivat säilyttämään rahaston suuruuden 3,5 miljardissa eurossa. Rahasto kattaa vuodet 2014–2020 ja se on valmis otettavaksi käyttöön välittömästi. Jäsenvaltiot esittivät alun perin miljardin euron leikkausta rahaston varoihin.

– Saavutimme tavoitteemme vuoden kestäneissä neuvotteluissa komission ja jäsenvaltioiden kanssa. Onnistuimme kasvattamaan rahaston suuruuden 2,5 miljardista 3,5 miljardiin euroon, vahvistamaan järjestöjen roolia ohjelman toteuttamisessa ja yksinkertaistamaan hallintoa. Vähävaraisimmille suunnatulla uudella rahastolla pyritään auttamaan kaikkein köyhimpiä kaikissa jäsenmaissa, totesi parlamentin esittelijä, sosialistimeppi Emer Costello.

Ohjelma kattaa kaikki jäsenmaat, ja se korvaa aiemman elintarvikkeiden jakeluohjelman, jonka kautta on jaettu maatalouden tuottamia ylijäämiä vähävaraisille. Lisäksi rahaston avulla jaetaan perushyödykkeitä, kuten vaatteita ja koulutarvikkeita.

Rahastosta voidaan tukea myös elintarvikelahjoitusten keräämiseen, kuljettamiseen, varastointiin ja jakeluun liittyviä toimia.

Ministerineuvoston on vielä hyväksyttävä säännöt ennen niiden voimaantuloa. Siirtymävaiheessa tuen katkeaminen pyritään välttämään erityistoimin.

Vuonna 2011 lähes neljäsosaa eurooppalaisista eli lähes 120 miljoonaa ihmistä uhkasi köyhyys tai sosiaalinen syrjäytyminen. Määrä kasvoi noin 4 miljoonalla hengellä edellisestä vuodesta. Tämä vuoksi mepit vaativat siksi ruokatuen jatkoa, vaikka osa jäsenmaista halusi lakkauttaa sen.

Mainos