Koronarokotustodistus puhelimessa. LEHTIKUVA/JUSSI NUKARI

EU:n rokotustodistuksen hyväksyntäaika lyhenee – toimi näin

Jos toisesta rokotuksesta on yli 270 päivää, EU:n rokotustodistus ei enää kelpaa matkustamiseen unionin alueella.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Helmikuusta alusta lähtien EU:n koronarokotustodistukset hyväksytään matkustuskäytössä vain yhdeksän kuukauden ajan eli 270 päivää perussarjan viimeisen rokotteen saamisen jälkeen. Kolmannen rokotteen jälkeen ei todistuksen voimassaoloa toistaiseksi rajoiteta.

Tämän vuoksi Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL kehottaa huolehtimaan, että EU:n koronarokotustodistuksesi on voimassa. Kolmanteen rokotukseen pitää hakeutua ennen kuin yhdeksän kuukautta on kulunut toisesta rokotuksesta.

Lataa todistus Omakannasta uudelleen kolmannen rokotuksen jälkeen. Eli jos olet ladannut puhelimeen tai tulostanut Omakannasta todistuksen toisen rokotuksen jälkeen, kolmannen rokotuksen tieto ei päivity automaattisesti todistukseen vaan todistus pitää itse ladata uudestaan Omakannasta.

Hae Omakannasta uusi todistus ennen kuin 270 päivän raja umpeutuu. Muista ottaa käyttöön todistus, jossa on merkintä rokotteesta ja annosten määrästä eli merkintä 3/3.

Selvitä, minkälaisia todistuksia tarvitaan kohdemaan rajanylitykseen, sillä eri maiden koronatodistusten käytännöt ja vaatimukset voivat vaihdella.

Ennen matkalle lähtöä on myös hyvä tarkistaa kohdemaan koronatilanne ja ennen paluumatkaa Suomen koronatilanne sekä koronaan liittyvä ohjeistus. EU-maita koskevat matkustusohjeet ja -rajoitukset on koottu Re-open EU -verkkosivustolle.

Koronatodistuksen hyväksymisajasta koronapassikäytössä Suomessa linjataan myöhemmin.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)