EU:n komissio käy säätelyn kimppuun

Komission työohjelmassa esitetään toimet, joiden avulla se aikoo ensi vuonna saada aikaan työllisyyttä, kasvua ja investointeja.

Komission puheenjohtaja Jean-Claude Junckerin mukaan kyseessä on muutosohjelma.

Komissiossa on huomattu EU-kansalaisten tuskastuminen ylenpalttiseen sääntelyyn. Nyt komissio aikoo puuttua vähemmän yksityiskohtiin eli niihin asioihin, jotka hoituvat mahdollisesti paremmin jäsenmaiden tasolla.

Komissio toteaa, että EU:lta odotetaan vastauksia suuriin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten työttömyyteen ja kilpailukykyyn.

– Tämän uuden komission valinta perustui selkeään poliittiseen mandaattiin eli poliittisissa suuntaviivoissani määriteltyihin kymmeneen painopisteeseen. Työohjelmassa niitä siirretään käytäntöön. Kansalaiset odottavat EU:lta vastauksia suuriin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Toisaalta he myös haluavat, että EU ei puutu asioihin, jotka voidaan hoitaa paremmin EU-maissa. Siksi olemme sitoutuneet ajamaan muutosta ja viemään eteenpäin EU:ta, joka on isoissa asioissa isompi ja kunnianhimoisempi, mutta pienissä asioissa pienempi ja pidättyväisempi, Juncker toteaa.

Komission ensimmäinen varapuheenjohtaja Frans Timmermans puolestaan kertoi, että ”esitämme tänään suunnitelman, jonka selkeiden prioriteettien avulla Eurooppa saadaan takaisin töihin.

– Vuonna 2015 käynnistetään investointiohjelma, avataan digitaalisten sisämarkkinoiden tarjoamia mahdollisuuksia kansalaisille ja yrityksille, luodaan Euroopan energiaunioni ja esitetään uusi Euroopan muuttoliikestrategia, hän toteaa.

Timmermansin mukaan lainsäädäntötoimissa on lähdettävä liikkeelle puhtaalta pöydältä, jotta voimme keskittyä todellisiin painopisteisiin.

– Tätä varten olemme käyneet läpi kaikki ehdotukset, joiden käsittely on EU:n toimielimissä kesken, jotta voimme päättää, haluammeko pitää ne ennallaan vai muuttaa niitä tai peruuttaa ne kokonaan. Jos on selvää, että aiemmin tehdyistä ehdotuksista ei voida sopia tavoitteidemme mukaisesti, ehdotamme uudenlaisia ratkaisuja, koska haluamme saada aikaan konkreettisia tuloksia. Näin voimme varmistaa, että unionissa keskitytään todella tärkeisiin asioihin ja saadaan aikaan tuloksia kansalaisten hyväksi. Nyt toimitaan uudella tavalla, hän sanoo.

Komission työohjelma vuodeksi 2015 sisältää 23 Junckerin komission uutta aloitetta, jotka perustuvat komission poliittisiin suuntaviivoihin.

Poimintoja videosisällöistämme

Komissio kertoo pyrkivänsä useilla aloilla määrätietoisesti varmistamaan, että vallitsevat toimintalinjat ja säännöt ovat tarkoituksenmukaisia ja tuottavat konkreettisia tuloksia, ja ne pannaan asianmukaisesti täytäntöön jäsenmaissa.

Komissio lupaa toteuttaa ensi vuonna muun muassa 315 miljardin euron Euroopan investointiohjelman, digitaalisia sisämarkkinoita koskevan paketin, Euroopan energiaunionin perustamisen, uuden muuttoliikestrategian sekä toimintasuunnitelman kohti oikeudenmukaisempaa verotusta.

Sen tavoitteena on veronkierron ja veropetosten estäminen. Tähän kuuluu myös automaattinen tietojenvaihto veropäätöksistä ja yhtiöveropohjan yhtenäistäminen.

Vireillä olevia säädöksiä romukoppaan

Komissio on työohjelman laatimisen yhteydessä käynyt läpi noin 450 säädösehdotusta, joiden käsittely Euroopan parlamentissa ja neuvostossa on vielä kesken. Komissio ehdottaa, että niistä 80 joko peruttaisiin tai että niitä tarkasteltaisiin uudelleen. Osa ehdotuksista halutaan peruuttaa, koska ne eivät vastaa uuden komission painopisteitä. Monissa tapauksissa komissio on kuitenkin asetettujen tavoitteiden takana.

– Ehdotuksista ei kuitenkaan ole hyötyä, jos ne jäävät neuvottelupöydällä lojumaan tai ne vesitetään neuvotteluissa niin pahasti, että alkuperäiseen tavoitteeseen ei voida enää päästä.

Tällaisissa tapauksissa komissio ehdottaa uusia keinoja, joiden avulla tavoitteet voidaan saavuttaa paremmin. Komissio odottaa Euroopan parlamentin ja neuvoston näkemyksiä näistä ehdotuksista ennen kuin peruu ne virallisesti.

– Haluamme tuloksia. Komissio on yhtä mieltä siitä, että EU:n on oltava kunnianhimoinen myös ympäristöä ja sosiaaliturvaa koskevissa asioissa. EU:n toimielinten on kuitenkin turha haaskata aikaa ja energiaa ehdotuksiin, joilla ei ole edellytyksiä mennä läpi – niin ei saada aikaan haluttuja konkreettisia tuloksia. Tällaisissa tapauksissa keksimme muita, tehokkaampia keinoja saavuttaa yhteiset tavoitteet, Frans Timmermans sanoo.

Komission aikoo myös sitoutua entistä tiiviimmin sääntelyn parantamiseen tähtäävään REFIT-ohjelmaan. Tavoitteena on byrokratiaa vähentämällä ja sääntelytaakkaa keventämällä luoda investointeja houkutteleva toimintaympäristö.

Mainos