”EU:lla edellytykset maltillisempaan sopeutukseen” – Elvytykseen ei ole varaa

EU:n talouskomissaarin Olli Rehnin mukaan euroalueen kriisimaiden talouksiin voidaan tällä hetkellä kohdistaa lievempiä sopeutustoimia, mutta julkista velkataakkaa pitää silti keventää.

– Tänä päivänä meillä on mahdollisuus toimia julkisen talouden tasapainottamisessa maltillisemmin kuin kriisin iskiessä pahiten vuosina 2010–2011, Rehn sanoi Ylen Ykkösaamussa.

Rehnin mukaan julkisen talouden maltillisemman tasapainottamisen mahdollistaa se, että kriisimaiden finanssipolitiikka on nyt uskottavampaa kuin vuonna 2010.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kriisimaat ovat soveltaneet komission, EKP:n ja IMF:n määrittelemiä sopeutustoimia, jotka pitävät sisällään menoleikkauksia, veronkorotuksia ja rakenteellisia uudistuksia.

Rehn korostaa myös EKP:n roolia, joka on tehnyt hyvin määrätietoisia toimia rahoitusmarkkinoiden rauhoittamiseksi. Keskuspankki käynnisti muun muassa pankeille suunnatun 1 300 miljardin LTRO-lainaohjelman, jolla laskettiin liikkeelle likviditeettiä vuoden 2011 lopussa ja 2012 alussa. Lisäksi EKP lanseerasi pääjohtaja Mario Draghin johdolla viime vuonna jälkimarkkinoille suuntautuvan velkakirjojen osto-ohjelman.

Kolmanneksi seikaksi Rehn mainitsee EU:n toimet talousliiton lujittamiseksi. Toimilla on tiukennettu EU:n jäsenmaiden talousarvioiden kurinalaisuutta.

Elvyttämiseen EU:lla ei kuitenkaan ole Rehnin mukaan varaa.

– Näistä seikoista johtuen meillä on nyt edellytykset toteuttaa hieman hitaampaan tahtiin julkisten talouksien tasapainottamista, mutta se ei poista sitä välttämättömyyttä, että velkataakkaa pitää keventää.

Rehn muistuttaa, että tällä hetkellä EU:n jäsenmaiden velkataakka on noin 90 prosenttia bruttokansantuotteesta. Viisi vuotta sitten, kun finanssikriisi iski päälle, se oli noin 60 prosentin tasolla.

– Syynä tähän velkatason merkittävään nousuun on ollut finanssikriisi ja talouden taantuma sekä jäsenmaiden suorittama voimakas finanssipoliittinen elvytys vuosina 2009 ja 2010.

Mainos