EU-tuomioistuin teilasi kohutun tunnistetietodirektiivin

Euroopan unionin tuomioistuin on tiistaisessa päätöksessään todennut, että vuonna 2006 annettu direktiivi sähköisen viestinnän tunnistetietojen säilyttämisestä on kohtuuttomasti perusoikeuksia loukkaava.

Direktiivin on määrännyt jäsenvaltioissa tallennettavaksi esimerkiksi sähköpostin, puhelujen ja tekstiviestien metatiedot kuten lähde, kohde, sijainti, aika, kesto, IP-osoite ja puhelimen laitekohtainen koodi.

Tuomioistuin toteaa direktiivin loukkaavan erityisesti yksityiselämän ja henkilötietojen suojaa ja voivan ”aiheuttaa kyseessä oleville henkilöille tunteen siitä, että heidän yksityiselämäänsä valvotaan jatkuvasti”.

Tuomioistuin toteaa direktiivin pätemättömäksi takautuvasti sen voimaantulosta lähtien.

Piraattipuolueen puheenjohtaja Harri Kivistö vaatii tuomioistuimen päätökseen nojaten nykymuotoisen teletunnistetietojen tallentamisen välitöntä lopettamista Suomessa.

Piraattipuolue tiedustelee eduskunnan lakivaliokunnalta sekä tietosuojavaltuutetulta, mihin toimenpiteisiin Suomi aikoo ryhtyä aiheettomien, kansalaisten perusoikeuksia loukkaavien rekisterien purkamiseksi ja tietojen tallentamisen kieltämiseksi.

Mainos