EU-parlamentti vaatii tiukempia toimia antisemitismiä vastaan

Antisemitistin viimeaikainen lisääntyminen EU:n alueella vaatii enemmän ja tiukempia toimia, todetaan Euroopan parlamentin torstaina hyväksymässä päätöslauselmassa.

– Vihapuhe ja väkivalta Euroopan juutalaisia vastaan on EU:n arvojen vastaista, joten kaikkien EU-maiden tulee toimia juutalaisten kansalaistensa turvallisuuden takaamiseksi, todetaan päätöslauselmassa.

Parlamentti vaatii kansallista poliittista johtoa vastustamaan antisemitistisiä lausuntoja järjestelmällisesti ja julkisesti. Lisäksi europarlamentaarikot kehottavat jäsenmaita nimeämään kansalliset yhteyshenkilöt antisemitismin torjumiseen.

– Koska rasistiset vaikuttimet toimivat usein raskauttavana tekijänä rikoksissa, tulisi antisemitistisiä tekoja vastaan internetissä nostaa syytteitä samoin kuin mitä tahansa muita antisemitistisiä tekoja vastaan, päätöslauselmassa todetaan.

Mepit vaativat myös hyvää rajat ylittävää yhteistyötä rikollisten syyttämisessä erityisesti terroritekojen osalta. Kansallisten poliisivoimien tulisi perustaa viharikosten vastaisia erityisyksiköitä. Lisäksi jäsenmaiden tulisi käyttää kansainvälisen järjestön International Holocaust Remembrance Alliance (IHRA) määritelmää antisemitismistä, jotta rikollisten saattaminen oikeuden eteen olisi tehokkaampaa.

EU-parlamentti pyytää internetpalveluntarjoajilta ja sosiaalisen median foorumeilta tiukempia toimia antisemitistisen vihapuheen torjumiseksi.

– Koulujen tulisi opettaa holokaustiin liittyvää historiaa ja historiankirjojen tulisi tarjota tarkka kuvaus juutalaisesta historiasta ja elämästä ja näin välttää kaikkia antisemitismin muotoja, mepit toteavat.

Mainos