Joka vuosi yli 25 000 ihmistä kuolee ja satoja tuhansia loukkaantuu liikenneonnettomuuksissa Euroopassa. Näistä onnettomuuksista 90 prosenttia johtuu inhimillisistä virheistä.
Europarlamentin mukaan monilta onnettomuuksilta voitaisiin välttyä uusien teknologisten järjestelmien avulla, jotka avustavat kuljettajia vaarallisissa tilanteissa. Koska ajonavustusjärjestelmien hyödyt ovat selvät, mepit vaativat päätöslauselmassaan, että niistä tehtäisiin pakollisia kaikkiin uusiin autoihin.
Älykkäät hätäjarrutusjärjestelmät, jotka havaitsevat jalankulkijat ja pyöräilijät, hidastavat automaattisesti auton nopeutta niin, että onnettomuustilanteilta vältytään. Älykkäät nopeudensäätelyjärjestelmät taas auttavat kuljettajia noudattamaan nopeusrajoituksia.
Lisäksi on olemassa järjestelmiä, jotka ilmoittavat, mikäli auto ajautuu toiselle ajokaistalle tai ohjaavat auton takaisin oikealle kaistalle.
– Teemme kaikki virheitä liikenteessä kuskeina, jalankulkijoina tai pyöräilijöinä. Näissä tilanteissa automaattiset ajonavustusjärjestelmät auttaisivat välttämään onnettomuuksia, sanoi asian esittelijä Dieter-Lebrecht Koch keskustaoikeistolaisesta EPP-ryhmästä.
Aiemmin ajonavustusjärjestelmät kuuluivat vakiovarustuksena vain luksusautoihin, mutta nyt järjestelmiä löytyy myös muista automalleista. Kuitenkin yhä edelleen kolmessa neljästä uudesta autosta ei ole mitään ajonavustusjärjestelmiä. Suurin syy tälle on se, että nämä järjestelmät nostavat autojen hintaa.
Jotta kustannuksia voidaan vähentää, mepit ehdottavat päätöslauselmassaan, että vain niiden järjestelmien, jotka ovat jo markkinoilla ja joiden on todettu kustannustehokkaasti parantavan liikenneturvallisuutta, olisi kuuluttava uusien autojen vakiovarustukseen.
– Jokaisella pitäisi olla varaa ostaa ajonavustusjärjestelmillä varustettu auto. Ajonavustusjärjestelmien laajamittaisen käyttöönoton myötä autojen hinnat eivät tule nousemaan pilviin. Ne ovat vain hieman kalliimpia, sanoi Koch.
Mepit haluavat myös arvioida mahdollisuutta alentaa promillerajaa nollaan uusien autoilijoiden sekä ammattikuljettajien osalta.