EU-parlamentti hyväksyi 100 miljoonan lisärahoituksen Venäjä-pakotteista kärsineille maitotuottajille

Euroopan parlamentti hyväksyi suomalaisten ALDE-ryhmän meppien esityksen sadan miljoonan euron lisärahoituksesta Venäjän pakotteista kärsineille maidontuottajille.

Maatalousvaliokunnan esittelijänä budjettineuvotteluissa ryhmänsä puolesta vaikuttanut Hannu Takkula (kesk.) on tyytyväinen, että koko parlamentti tunnustaa nyt Venäjän pakotteiden aiheuttamat haitat EU:n maitosektorille erityisesti, kun EU on päättänyt jatkaa Venäjän vastaisia pakotteita.

– On tärkeää, että Euroopan parlamentti otti vahvan kannan ahdingossa olevien tuottajien tukemiseksi. Komission alkuperäinen ehdotus EU:n ensi vuoden budjetiksi oli erityisen huolestuttava, sillä se ei maininnut sanallakaan Venäjän pakotteita, jotka ovat olleet erityisen vahingollisia Suomen maito- ja meijerisektorille, Takkula sanoo.

Parlamentin budjettiäänestyksen jälkeen Euroopan komissio, jäsenmaita edustava neuvosto ja parlamentti käyvät noin kuukauden kestävät kolmikantaneuvottelut, jossa päätetään lopullisesta EU:n ensi vuoden budjetista.

– Nyt on pidettävä huoli siitä, ettei tästä budjettilinjasta jousteta, kun parlamentti ja neuvosto sovittavat yhteen ehdotuksiaan. Koska Suomen ja Venäjän välinen maito- ja meijerituotteiden kauppa on ollut poikkeuksellisen suurta, merkittävä osa tuosta 100 miljoonasta pitäisi ohjautua Suomeen, Takkula sanoo.

Mainos