EU-maiden ja euroalueen työttömyysasteet ovat laskeneet vuodentakaisesta, kertoo EU:n tilastoviranomainen Eurostat. Euroalueen kausitasoitettu työttömyysaste on nyt 9,3 prosenttia ja kaikkien EU-maiden vastaava luku 7,8 prosenttia. Vuotta aiemmin työttömiä oli euroalueella 10,2 prosenttia ja koko unionissa 8,7 prosenttia.
Luvut ovat positiivisia, sillä viimeksi työttömyys oli euroalueella yhtä alhaalla vuoden 2009 maaliskuussa. Erityisesti osassa Etelä-Euroopan maista työttömyysaste on kuitenkin edelleen korkea.
Kreikassa työttömänä oli maaliskuussa 22,5 prosenttia työvoimasta ja nuorisotyöttömyys korkeissa 46,6 prosentin lukemissa. Myös Espanjassa työttömiä oli runsaasti, 17,7 prosenttia, jossa on kuitenkin laskua vuodentakaisesta.
Koko EU-alueen nuorisotyöttömyysaste on merkittävästi muuta väestöä korkeampi, 16,9 prosenttia, ja euroalueella vastaava luku on 18,9 prosenttia. Kreikan lisäksi muun muassa Espanjassa ja Italiassa nuorisotyöttömyys näyttää synkältä, sillä maiden 15–24-vuotiaista työvoimaan kuuluvista nuorista on työttömänä 38,6 ja 37 prosenttia.
Eurostat laskee nuorisotyöttömyyden työvoimaan kuuluvista, joten nuorisotyöttömyysluvuissa eivät ole mukana esimerkiksi opiskelijat tai muuten työvoiman ulkopuolella olevat.
Vähiten työttömiä oli Tšekissä (3,0), Saksassa (3,9) ja Maltalla (4,1). Suomen 8,8 prosentin työttömyysaste on unionin 9. korkein.