EU-maiden presidentit: Tarvitsemme vahvaa unionia

Presidentit toivovat laajaa keskustelua Euroopan unionin tulevaisuudesta.
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN
Tasavallan presidentti Sauli Niinistö. LEHTIKUVA / VESA MOILANEN

EU-maiden presidentit vetoavat yhteiskirjoituksessaan vahvan ja vaikuttavan Euroopan unionin puolesta. Kirjoitus on julkaistu tasavallan presidentin verkkosivuilla.

– Tarvitsemme vahvaa ja vaikuttavaa Euroopan unionia. Unionia, joka johtaa maailmanlaajuista siirtymää kohti kestävää, ilmastoneutraalia, digitaalisuuden tukemaa kehitystä. Tarvitsemme Euroopan unionia, johon me kaikki voimme samaistua, varmoina siitä, että olemme tehneet parhaamme tulevien sukupolvien hyväksi. Toimimalla yhdessä pystymme tähän, presidentit kirjoittavat.

Monista haasteista huolimatta presidentit näkevät, että tilanne olisi jokaiselle maalle vaikeampi ilman EU:ta.

– Vaikka joskus voi näyttää siltä, ettei Euroopan unionilla ole valmiuksia vastata viimeisen vuosikymmenen aikana esiin nousseisiin haasteisiin – talous- ja finanssikriisistä aina haasteisiin liittyen oikeudenmukaisen ja tasapuolisen muuttoliikejärjestelmän kehittämiseen ja pandemiaan – tiedostamme, että tilanne olisi jokaiselle meistä paljon vaikeampi, jos olisimme yksin. Miten parhaiten vahvistamme eurooppalaista yhteistyötä ja solidaarisuutta, miten varmistamme, että selviämme tästä terveyskriisistä tavalla, joka tekee meistä aiempaa kriisinkestävämpiä tulevaisuudessa?

Presidentit toivovat laajaa kansalaiskeskustelua Euroopan tulevaisuudesta.

– Koronaviruspandemia on muistuttanut meitä siitä, mitkä asiat elämässämme ovat tärkeitä: terveytemme, suhteemme luontoon ja kanssaihmisiin sekä keskinäinen solidaarisuus ja yhteistyö. Se on herättänyt kysymyksiä: miten lopulta elämme elämäämme? Lisäksi se on osoittanut meille Euroopan integraation vahvuudet ja heikkoudet. Näistä kaikista asioista meidän on puhuttava.

Euroopan tulevaisuutta käsittelevä konferenssi alkaa Eurooppapäivänä 9. toukokuuta.

– Kutsumme kaikki EU:n kansalaiset mukaan tähän ainutlaatuiseen tilaisuuteen yhteisen tulevaisuutemme muokkaamiseksi.

Kirjoituksen ovat allekirjoittaneet presidentit Suomesta, Itävallasta, Bulgariasta, Kroatiasta, Kyprokselta, Tšekistä, Virosta, Ranskasta, Saksasta, Kreikasta, Unkarista, Irlannista, Italiasta, Latviasta, Liettuasta, Maltalta, Puolasta, Portugalista, Romaniasta, Slovakiasta ja Sloveniasta.

Mainos