Komissio päätti keskiviikkona Vesi on perusoikeus -aloitteen perusteella tehtävistä jatkotoimista aloilla, joilla se on toimivaltainen. Kyseessä on ensimmäinen näin pitkälle edennyt eurooppalainen kansalaisaloite. Vesi on perusoikeus -kansalaisaloitteen järjestäjät vaativat komissiota takaamaan kaikkien EU:n kansalaisten oikeuden puhtaaseen juomaveteen ja jätevesihuoltoon.
Järjestäjät haluavat, että vedenjakelu ja vesivarojen hallinnointi jätetään pois sisämarkkinasääntöjen ja markkinoiden vapauttamisen piiristä. Komissiolta toivottiin myös tehokkaampia toimia sen puolesta, että puhdas juomavesi ja jätevesihuolto ovat maailmanlaajuisesti kaikkien saatavilla.
Komissio aikoo vauhdittaa EU:n vesilainsäädännön täysimääräistä täytäntöönpanoa jäsenvaltioissa sekä käynnistää EU:n laajuisen julkisen kuulemisen juomavesidirektiivistä sen arvioimiseksi, onko sitä tarpeen parantaa ja miten parannukset voitaisiin toteuttaa
Niin ikään komissio aikoo parantaa kansalaisille suunnattua tiedotusta kehittämällä yhdyskuntajätevettä ja juomavettä koskevaa tietojen hallinnointia ja levitystä yksinkertaisempaan ja avoimempaan suuntaan. Lisäksi tarkoituksena on tutkia veden laatua koskevan vertailuanalyysin mahdollisuutta ja edistää sidosryhmien jäsenneltyä vuoropuhelua vesipolitiikan avoimuudesta.
Komissio kehottaa jäsenvaltioita toimimaan oman toimivaltansa puitteissa ja ottamaan huomioon kansalaisten vesialoitteen myötä esittämät huolet ja kannustaa niitä vauhdittamaan toimia, joilla voidaan varmistaa turvallisen, puhtaan ja kohtuuhintaisen veden saanti kaikille.