EU-komissio koventaa Suomen arvostelua syrjinnän uhrien tuesta

Euroopan komissio on koventanut Suomen arvostelua siitä, etteivät työelämässä tapahtuvan syrjinnän uhrit saa riittävästi tukea. Vähemmistövaltuutettu ehdottaa ratkaisuksi uudelle yhdenvertaisuusvaltuutetulle laajaa toimivaltaa työelämässä.

Komissio antoi jo kesällä virallisen huomautuksen siitä, että Suomeen ei ole nimetty tasa-arvoelintä, jonka tehtävänä on käsitellä etnistä syrjintää työelämässä. Jos hallitus nyt jättää noudattamatta komission perusteltua lausuntoa, komissio voi viedä asian Euroopan unionin tuomioistuimeen.

– Me olemme jo useita vuosia esittäneet, että vähemmistövaltuutetulle tulisi antaa oikeus käsitellä myös työelämän syrjintätapauksia ja näin tukea uhreja näiden oikeuksien toteutumisessa. Katsomme komission tavoin, että pelkästään työsuojeluviranomaisten toimin ei pystytä riittävästi pureutumaan syrjintään, vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet sanoo tiedotteessaan.

Myös vähemmistöjä edustavat kansalaisjärjestöt ja useat muut tahot ovat yhdenvertaisuuslakiuudistuksen yhteydessä esittäneet, että uudella yhdenvertaisuusvaltuutetulla pitäisi olla täydet oikeudet puuttua työelämän syrjintään.

Yhdenvertaisuuslain uudistusesitys on menossa eduskunnan käsiteltäväksi lähikuukausina.

Mainos