EU ja Turkki pääsivät sopuun palautuksista

EU:n ja Turkin johtajat ovat saaneet aikaan sopimuksen Turkista tulleiden luvattomien maahantulijoiden palauttamisesta.

EU-maiden johtajat sekä Turkin pääministeri Ahmet Davutoðlu sopivat Brysselissä perjantaina lisätoimista, joilla pyritään pysäyttämään Turkista EU-maihin suuntautuva hallitsematon muuttoliike.

– Eurooppa-neuvoston yhdessä Turkin kanssa viimeistelemä EU-Turkki -sopimus on merkittävä askel osana eurooppalaista ratkaisua, jolla hillitään järjestäytymätöntä muuttoliikettä ja luodaan kansainvälistä suojelua tarvitseville pakolaisille inhimillisemmät olosuhteet, pääministeri Juha Sipilä (kesk.) toteaa valtioneuvoston tiedotteessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Yhteisessä julkilausumassa todetaan, että 20. maaliskuuta lähtien kaikki uudet Turkista Kreikan saarille järjestäytymättömästi saapuvat palautetaan Turkkiin. Tämä tapahtuu EU:n ja kansainvälisen oikeuden periaatteiden mukaisesti, joten joukkopalautukset ovat poissuljettuja.

Kaikki turvapaikkahakemukset käsitellään yksilöllisesti Kreikassa yhteistyössä UNCHR:n kanssa.

Jokaista Kreikasta Turkkiin palautettua syyrialaista kohti, vastaanotetaan EU:hun yksi syyrialainen kiintiöpakolainen Turkista. Järjestely toteutetaan EU:ssa aiemmin tehtyjen sitoumusten puitteissa.

Turkki ryhtyy lisäksi tarpeellisiin toimenpiteisiin uusien muuttoliikereittien syntymisen ehkäisemiseksi Turkista EU:hun.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Mikäli Turkki täyttää vaadittavat kriteerit, viisumivapaus EU:hun astuu voimaan viimeistään kesäkuun loppuun mennessä.

Lisäksi julkilausuman mukaan EU:n aiemmin lupaaman kolmen miljardin euron suuntaamista Turkissa oleville pakolaisille vauhditetaan esimerkiksi terveydenhuolto- ja koulutushankkeiden kautta. Tarvittaessa EU on valmis päättämään samansuuruisesta ehdollisesta lisätuesta Turkille vuoden 2018 loppuun mennessä.

Myös Turkin EU-jäsenyysneuvotteluja nopeutetaan, ja EU ja Turkki tekevät yhteistyötä parantaakseen humanitäärisiä olosuhteita Syyriassa, jotta ihmisten ei tarvitsisi paeta.

Mainos