EU:n ulkoministerit sanovat yhteisessä lausumassaan, että muun muassa omaisuuserien jäädyttäminen ja viisumikiellot otetaan käyttöön pikavauhdilla.
EU:n reaktio on seurausta Kiovan tähän asti verisimmän viikon tapahtumista. Tiistain jälkeen levottomuuksissa on paikallisten lähteiden mukaan kuollut ainakin 75, jopa 100 ihmistä. Luvussa ovat mukana surmansa saaneet poliisit, joita joidenkin lähteiden mukaan on 10.
Ukrainan terveysministeriön mukaan mellakoissa on lisäksi haavoittunut 571 ihmistä. Heistä 20:n on sanottu olevan poliiseja.
EU:n ulkoasiainkomissaari Catherine Ashtonin mukaan päävastuu neuvottelujen aikaansaamiseksi hallituksen ja sen politiikkaa vastustavien oppositioryhmien välille on presidentti Viktor Janukovitshilla.
Torstaihin saakka EU pidättäytyi asettamasta sanktioita Ukrainan poliittisille johtajille toivoen vuoropuhelua ja kompromissia. Yhdysvallat sen sijaan ilmoitti jo aiemmin viisumikiellosta 20:lle Ukrainan hallinnon edustajalle, mutta ei kertonut nimeltä, keitä kielto koskee.
BBC:n mukaan USA:n varapresidentti Joe Biden varoitti myöhään torstai-iltana Viktor Janukovitshia puhelinkeskustelussa, että Yhdysvallat on valmis sanktioihin Ukrainan viranomaisia vastaan näiden määrättyä joukkonsa tulittamaan mielenosoittajia.
Ukrainan parlamentti tuomitsi väkivaltaisuudet torstai-illan istunnossaan. Se myös kielsi aseiden käytön mielenosoittajia vastaan. Kaikkiaan 450 edustajasta paikalla oli 239, joista suurin osa opposition edustajia.