”EU ampuisi omaan jalkaansa” – EU:n ja USA:n neuvotteluita jatkettava

Keskuskauppakamarin toimitusjohtaja Risto E. J. Penttilän mukaan EU:n ja Yhdysvaltojen käymien vapaakauppaneuvotteluiden keskeyttämisellä olisi vakavia seurauksia.

– Se olisi omaan jalkaan ampumista mitä suurimmassa määrin, Risto E. J. Penttilä sanoo Nykypäivälle.

Kesällä paljastui, että Yhdysvaltain tiedustelupalvelu on urkkinut laajasti muun muassa EU-jäsenmaiden valtionjohtoa ja kansalaisia. Tämän seurauksena muun muassa europarlamentista ja komissiosta on jopa väläytelty neuvotteluiden lykkäämistä.

– Neuvotteluiden peruuntuminen tekisi suurta harmia Euroopan taloudelle. Silloin me kärsisimme kahteen kertaan Yhdysvaltojen suorittamasta vakoilusta – ensin tietoturvapuolella ja sitten talouskasvun puolella. Siihen meillä Euroopassa ei ole varaa.

Penttilä myöntää, että vakoiluskandaali on tuonut jännitteitä ja epäluottamusta Euroopan ja Yhdysvaltojen välisiin suhteisiin.

Kansainvälinen media on rummuttanut paljastuksilla loputtomiin asti ja pyrkinyt aktiivisesti osallistumaan käynnissä olevaan keskusteluun.

Penttilän mielestä media liioittelee, mutta hän pitää keskustelua tarpeellisena, koska kyseessä on merkittävä teknologinen murros.

– Kun on ilmennyt, että kuuntelua pystyy harjoittamaan paljon entistä tomerammin ja tarkemmin, niin on tärkeää, että tästä käydään keskustelua.

– Kyllähän vakoilu on yksi maailman vanhimpia ammatteja. Se on saanut hieman liian suuret mittasuhteet.

Lue Risto E. J. Penttilän haastattelu Nykypäivästä, jossa kyberturvallisuusasiantuntijat analysoivat kyberpuolustuksen ulottuvuuksia.

Mainos