Suomi on yksi maailman menestyneimpiä kansantalouksia. Suomi juoksee sata metriä jo 10 sekuntiin, joten kaiken tekemisen pitää olla ensiluokkaista, kun halutaan juosta vielä kovempaa. Eteenpäin ei enää päästä vain kopioimalla muiden tekemisiä, vaan uuden kehittäminen on yhä tärkeämpää. Uusien teknologioiden lisäksi talouden rakenteiden pitää antaa rohkeasti uudistua perinteisilläkin aloilla.
Valtion rooli taloudellisen hyvinvoinnin mahdollistajana lähtee inhimillisen pääoman kartuttamisesta. Koulutukseen kannattaa panostaa ekaluokkalaisista aina yliopiston tohtorikoulutettaviin riippumatta talouden kehitysasteesta. Myös uusien teknologioiden kehittämistä tukemalla valtio voi aina pyrkiä parantamaan taloudellista hyvinvointia. Valtion kannattaa aina suoraan tukea innovaatioita, joiden vaikutukset valuvat yksittäisen yrityksen seinien ulkopuolelle.
Valtion rooli taloudellisen hyvinvoinnin mahdollistajana on kuitenkin osin erilainen teknologian eturintamassa etenevässä maassa kuin takaa-ajajan roolissa olevassa alemman taloudellisen kehityksen maassa. Koulutuksen pitää olla eturintamassa yhä enemmän yleisiä valmiuksia tukevaa (matematiikka, kielitaito ja historia) kuin tiettyyn teknologiaan tai toimialaan räätälöityä, koska eturintamassa kehityssuunnat ovat vaikeasti ennakoitavia. Kehityksen huippumaassa tulee myös entistä tärkeämmäksi antaa markkinoiden valita menestyvät uudet ideat ja yritykset. Virkamiesten tehtävä ei ole yrittää ennakkoon valita tulevaisuuden voittajateknologioita.
Tutussa ja turvallisessa pitäytyminen on hyvin inhimillinen ominaisuus. Muutos kohdistuu aina tiettyihin ihmisiin enemmän kuin toisiin, joten valtion takaaman sosiaaliturvan avulla jaettu riski voi omalta osaltaan pienentää muutosvastarintaa. Suomen yksi vahvuus on se, että sosiaaliturvaa ei ole sidottu työpaikkaan. Koska uuden kehittäminen johtaa useammin epäonnistumiseen kuin kopioiminen, tämä on eturintaman maassa entistä tärkeämpää. Työvoiman siirtyminen ongelmiin joutuneista yrityksistä markkinoilla pärjääviin yrityksiin ei saa aiheuttaa yrityksille merkittäviä kustannuksia. Tällöin ainaisessa epävarmuudessa elävät yritykset uskaltavat palkata myös uusia työntekijöitä.
Elinkelpoisetkin yritykset voivat joutua väliaikaisiin ongelmiin markkinoiden myrskyissä, jolloin valtion intresseissä voi olla rakentaa silta yli vaikeiden aikojen. Tämän pitäisi olla kuitenkin ehdoton poikkeus, koska tämän kaltaiset yritystuet käytännössä ovat useimmiten seurausta enemmän edunvalvonnasta kuin faktoihin perustuvasta harkinnasta. Erityisen vaarallista sillan rakentaminen on Suomen kaltaisessa maassa, jossa työmarkkinajärjestöjen edunvalvonta on varsin hyvin organisoitua. Eturintamassa kulkevalla maalla ei ole varaa tukea risteilijöiden valmistukseen keskittyviä telakkoja eikä ongelmiin joutuvia kaivoksia. Jostain syystä tälle toiminnalle on eduskuntapuolueiden jakamaton tuki.
Markkinat eivät aina tuota parasta mahdollista vastausta talouden haasteisiin. Valtiolla on siten oma roolinsa taloudellisen hyvinvoinnin mahdollistajana. Suomen tie kohti uutta kasvua kulkee menestyvien yritysten myötä muuttuvan tuotantorakenteen kautta. Yrittäjyys ja riskinotto ovat taloudellisen kasvun edellytys, ja siihen pitää rohkaista. Yritysten verotaakan keventäminen onkin ollut oikeaa politiikkaa. Elinkeinopolitiikassa on kuitenkin otettu harha-askeleita, joilla valtio ei tue parhaalla tavalla suomalaisten taloudellisen hyvinvoinnin kasvua.
Markus Lahtinen on Pellervon taloustutkimuksen tutkimusjohtaja.