”Ette ole tervetullut”, Suomessakin tunnetulle venäläisjulkkikselle sanottiin Norjassa

Tunnetun venäläisen tv-kasvo Dmitri Kiseljovin perheloma Norjassa törmäsi EU:n ja Norjan asettamiin pakotteisiin.

Kiseljov oli suunnitellut viettävänsä lomaa perheineen Norjan Gjesværissa. Syykin on varsin ymmärrettävä, sillä hän on lukenut norjan kieltä Pietarin yliopistossa ja puhuu norjaa sujuvasti.

– Sataprosenttisena Norjan ystävänä kärsin Norjan asettamista pakotteista, joiden tarkoituksena on loukata ilmaisunvapautta. Mielestäni asiaa ei ole harkittu loppuun saakka, hän kertoo Izvestijalle antamassaan haastattelussa.

Kiseljov on asunut ja työskennellyt myös Suomessa yhteensä kolme vuotta ja toiminut Venäjän ykköskanavan Pohjoismaiden-toimiston johtavana kirjeenvaihtajana.

Suomessa ollessaan hän joutui vakavaan autokolariin Salossa.

– Auto meni romuksi ja hän itse jäi roikkumaan autosta puolitajuissaan. Sieltä hän taisi soitella minullekin – silloin oli vielä sellaisia isoja matkapuhelimia – että hänen juttunsa Itäprojektia varten myöhästyy nyt kolarin takia, Ylen entinen Moskovan-kirjeenvaihtaja Reijo Nikkilä muisteli joulukuussa Ilta-Sanomissa.

Poimintoja videosisällöistämme

Ruotsissa Kiseljovin saama porttikielto naapuriin saa julkisuutta siksi, että Kiseljov on viljellyt Ruotsista verhottuja ja kummallisia lausuntoja, kuten Dagens Nyheter esimerkiksi mainitsee:

– Maassa on valtava lapsiaborttien ja aikaisen seksuaalielämän kasvu. Jo kahdentoista vuoden iässä pojilla on lapsi-impotenssi, Kiseljovin kerrotaan sanoneen.

Kummastusta Ruotsissa on herättänyt myös Kiseljovin lausunto homoseksuaaleista:

– Heiltä ei ole ainoastaan kiellettävä veren ja sperman luovuttaminen, vaan heidän sydämensä pitää esimerkiksi auto-onnettomuuden jälkeen haudata tai polttaa käyttökelvottomina jonkun toisen ihmisen elämän jatkamiseen, ruotsalaiset muistuttavat Kiseljovin sanoneen.

Ruotsin ulkoministeri Carl Bildt on Kiseljovin mukaan ollut nuoresta asti CIA:n agentti.

Presidentti Vladimir Putin nimitti joulukuussa Kiseljovin uuden valtiollisen Venäjä tänään -uutistoimiston johtoon. Samalla päätettiin lakkauttaa Venäjän ääni -radiokanava sekä maan suurin uutistoimisto Ria Novosti.

Mainos