Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän puheenjohtaja Annika Lapintie piti puolueen ryhmäpuheen eduskunnassa tiistaina, kun käsittelyssä oli turvallisuus- ja puolustuspoliittinen selonteko.
Lapintie totesi puheessaan, että ”vanhanaikainen ajattelu rajojen vartioinnin ja suojelun merkityksestä on väistymässä muualta kuin perussuomalaisten ja muun äärioikeiston kaivamista talvisodan aikaisista poteroista”.
Tämä ei miellyttänyt perussuomalaisten kansanedustaja Maria Lohelaa.
– Edustaja Lapintie. Puheessanne käytitte tiettyä ilmaisua perussuomalaisista. Olen hyvin pahoillani että alennuitte siihen, koska pitkän poliittisen uranne myötä tiedätte varmasti ettei tällaisella nimittelyllä ole mitään todellisuuspohjaa, Maria Lohela totesi tiistaina eduskunnan keskustelussa.
Perussuomalaiset ovat itse käyttäneet toisista äärioikeisto-termiä. Syyskuussa 2011 PS:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner sanoi Ylen Politiikkaradiossa, että kokoomus on äärioikeistolainen puolue ja harjoittaa äärioikeistolaista politiikkaa.
– Äärioikeistolaista politiikkaa te harrastatte, Ruohonen-Lerner toisti radio-ohjelmassa Jan Vapaavuorelle (kok.).
Jan Vapaavuori ihmetteli lausuntoa ja sanoi sitä vakavaksi. Vapaavuori huomautti Ruohonen-Lernerille, että eduskunnan kolmanneksi suurimman ryhmän puheenjohtajana tämän pitäisi ymmärtää, mitä sanalla ”äärioikeisto” tarkoitetaan Suomessa ja Euroopassa.
– Tähän ei ole suomalaisessa poliittisessa kielenkäytössä totuttu moneen moneen vuoteen, Jan Vapaavuori totesi tuolloin.