Eteran suhdanneindeksi nousi plussalle ensi kerran neljään vuoteen

Asiakasyritysten työtekijämääriin perustuva työeläkeyhtiö Eteran suhdanneindeksi kääntyi marraskuussa positiiviseksi.

Työeläkeyhtiö Eteran suhdanneindeksi kasvoi marraskuussa vuodentakaisesta 1,4 prosenttia.

Indeksi kuvaa Eteran asiakkaina olevien yritysten työntekijämäärien muutosta edellisvuoteen verrattuna.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Eteran varatoimitusjohtaja Timo Hietasen mukaan marraskuu oli ensimmäinen selvästi positiivinen kuukausi lähes neljään vuoteen.

– Työntekijämäärät kasvoivat marraskuussa, mutta on muistettava, että vertailukohta eli edellisvuoden marraskuu oli heikko, hän kertoo yhtiön tiedottteessa.

Työntekijämäärät kasvoivat erityisesti Pohjanmaalla ja Satakunnassa, samoin kuin Pirkanmaalla ja Uudellamaalla. Sen sijaan Etelä-Karjalassa indeksi oli Eteran mukaan reippaasti miinuksella.

Tammi-marraskuussa Eteran suhdanneindeksi oli -0,6 prosenttia.

Eteran asiasyrityksillä oli toissa vuonna yhteensä 203 000 vakuutettua työntekijää.

Mainos