Etelävaltioiden lippu halutaan pois Mississippissä

126 vuotta vanhaa Mississippin lippua pidetään liian mielipiteitä jakavana.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Mississippin osavaltioparlamentti hyväksyi lauantaina ehdotuksen 126 vuotta vanhan osavaltiolipun muuttamisesta, uutisoi CNN. Ehdotus hyväksyttiin sekä republikaanien ja demokraattien tuella parlamentin alahuoneessa äänin 85-34 ja senaatissa äänin 36-14. Samalla osavaltioparlamentti päätti, että uuden lipun tulee sisältää sanat ”In God We Trust”.

Osavaltiolipun vasemmassa yläkulmassa on etelävaltioiden sotalippu, jota on viime vuosina alettu yhä enenevissä määrin kritisoimaan rasistisena. Lipun muuttamista on vaadittu jo vuosia.

Lippu otettiin alun perin käyttöön vuonna 1894, 29 vuotta Yhdysvaltain sisällissodan päättymisen jälkeen. Sen muuttamisesta järjestettiin kansanäänestys vuonna 2001, jolloin 64 prosenttia äänestäjistä vastusti lipun muuttamista. Vuonna 2016 Mississippin osavaltio haastettiin liittovaltion tuomioistuimessa oikeuteen, sillä lippua pidettiin valtiollisena rotusyrjinnän muotona.

Kuvernööri Tate Reeves kertoi perjantaina Twitter-tilillään, että vuosia jatkuneen lippuriidan on aika päättyä nyt. Republikaaneja edustava Reeves ilmoitti olevansa valmis allekirjoittamaan lain uudesta lipusta, jos osavaltioparlamentti sellaista hänelle ehdottaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)