Näin heinäkuussa suurin osa suomalaisista on aivan aiheellisesti etäällä työstä ja työpaikasta. Laiturinnokassa ollaan vihdoinkin lomalla eikä niin kutsutuissa etätöissä.
Etätöihin siirryttäessä osa suomalaisista työelämän kehitysoptimisteista ennusti tuottavuuden nousevan kohisten, kun ihmiset ruuhkissa istumisen sijaan voisivat innovoida ja innostua kotona lempisohvallaan lattekupin äärellä uutta kihelmöivää liiketoimintaa tai kerrassaan mainioita palvelukokemuksia kanssakulkijoilleen.
Vuonna kuusi jälkeen koronan nuo puheet ovat kadonneet tyystin.
Keskustelemme etätyöstä usein työntekijän suorituksen kautta. On totta, että on äärimmäisen kiusallista yrittää käydä keskustelua ihmisen kanssa, joka on päättänyt vetäytyä etätöihin paikkaan, jossa puhelinverkot eivät toimi tai henkilö kertoo voivansa tehdä asialle jotain seuraavalla viikolla, kun hän on ”seuraavan kerran käymässä konttorilla”.
On hyvä analysoida sitä, kuinka paljon muiden ihmisten tekemät etätyöt laskevat oman työmme tuottavuutta, kun ihmisten tavoitettavuus ja kyky tehdä asioita asiallisesti työhän liittyvän vasteajan puitteissa ovat heikentyneet. Vastaus on ainakin omalla kohdallani: järisyttävän paljon.
Tämän mahdollistaa etätöiden suuri musta aukko – johtajuuden katoaminen.
Etätyö on aivan liian usein kaksisuuntainen petos, jossa työntekijä on tekevinään töitä ja esihenkilö on hoitavinaan esihenkilölle kuuluvia tehtäviä.
Etäesihenkilöys on suomalaisen työelämän hiljainen aikapommi. Hiljainen siksi, ettei kukaan ole konttorilla paikalla kuulemassa sen tikittämistä. Esihenkilöstä käytettiin ammoisina aikoina toisiakin nimityksiä, heitä kutsuttiin päälliköiksi tai johtajiksi. Kuinka monesta esihenkilöstä olisi oikeasti kantamaan uskottavasti moisia titteleitä? Niinpä.
Työntekijä ansaitsee ohjausta ja opastusta, jolla on suuri merkitys hänen työuransa kehittymiseen ja potentiaalinsa löytämiseen. Työelämässä kaukoparantaminen ei toimi. Kun ihminen kohtaa työssään ongelmatilanteita tai yritys joutuu reagoimaan aivan uuteen sattumukseen, on asioista päästävä keskustelemaan silmästä silmään. Tämä on paitsi oikeus myös kohtuus.
Etätyö koetaan oikeutena, mitä on vaikea ymmärtää. Eihän tsaarinaikainen karkotuskaan ollut oikeus vaan rangaistus. Tästä syystä etästressistä puhutaan aivan liian vähän, eikä sitä aina edes ymmärretä. Etäältä työskentelyssä väärinymmärrykset, keskeneräinen ohjeistus ja heikko johtaminen korostuvat hyvin helposti.
Etätyö vaatii myös onnistuakseen pitkän työkokemuksen ja luottamuksen ilmapiirin – eli juuri ne asiat, joita työyhteisössä kannattaa ehdottomasti pitää paikan päällä, jotta hiljainen tieto ja tekemisen varmuus siirtyvät ihmiseltä toiselle.
Olen itse viettänyt useampana vuonna teamsitöntä tammikuuta. Suosittelen sitä kaikille. Päivän aikana saa huikeasti aikaan, kun ei välillä vajoa huonosti johdettujen kokousten myötä ”stand by” tilaan esittämään kameralle silmäaukista ihmistä.
Uskon että etätyövuodet ovat opettaneet meille kaikille paljon siitä, miten meidän ei pitäisi toimia. Nyt meidän vain tulisi rohkaistua sanomaan nuo asiat ääneen.
Vielä muutama sana työn tuottavuudesta.
Olen väkevästi sitä mieltä, että suomalaisen työn tuottavuuden kannalta on äärettömän tärkeää siirtyä mahdollisimman nopeasti eurooppalaisiin loma-aikoihin niin yrityksissä, oppilaitoksissa, viranomaistahoilla sekä politiikassa.
