Etälamautin on poliisille luotettava ja hyödyllinen työväline

Etälamautin säästää loukkaantumisilta, kertoo tutkimus etälamauttimen käytöstä suomalaisen poliisin työssä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Suomessa poliisi otti etälamauttimet käyttöön ensimmäisten joukossa Euroopassa. Poliisin viralliseksi voimankäyttövälineeksi etälamautin otettiin loppuvuodesta 2005. Tutkimus kertoo etälamauttimen olevan poliisille hyvä työväline, jonka avulla vältytään vakavilta loukkaantumisilta.

– Joka viidennessä tapauksessa jo etälamauttimella uhkaaminen tai siitä varoittaminen sai aikaan toivotun lopputuloksen, kertoo poliisin voimankäyttöä tutkinut komisario Henri Rikander Poliisiammattikorkeakoulusta.

Tutkimuksen aineistona olivat kaikki tilanteet, joissa poliisi käytti sähkövirtaan perustuvaa etälamautinta eli taseria Suomessa viime vuonna. Poliisi kirjasi viime vuonna yhteensä 357 etälamauttimen käyttöselvitystä.

Yli puolet poliisitehtävistä, joissa oli käytetty etälamautinta, liittyivät yksilön sekä hengen ja terveyden suojaan. Valtaosa tehtävistä tapahtui ilta- ja yöaikaan. Joka neljännellä kerralla tapahtumapaikkana oli yksityisasunto. Poliisin tiloissa etälamautinta käytettiin yhdessä tapauksessa kymmenestä.

Laitteita saavat kantaa ja käyttää vain erikseen koulutetut poliisit.

– Etälamautinta käytettäessä peräti 88 prosenttia tilanteista sujui ilman henkilö- tai omaisuusvahinkoja ja vakavilta vammoilta vältyttiin kokonaan. Tutkimus osoittaakin, että etälamautin on poliisille suoritusvarma, hyödyllinen ja luotettava työväline. Riskitöntä voimankäyttötilannetta ei kuitenkaan ole ja aina on mahdollista, että poliisi tai kohdehenkilö loukkaantuu, Rikander huomauttaa.

Kansainvälisesti kiinnostavaa tietoa

Yhteiskuntajärjestystä turvatessaan poliisi joutuu puuttumaan ihmisen perus- ja ihmisoikeuksiin. Jokaisesta voimakeinojen käytöstä tehdään merkintä hätäkeskustietojärjestelmään.

Jotta saadaan myös selville, millaisissa tilanteissa, miksi ja millaisin seurauksin voimakeinoja on käytetty, on seurantaan kehitetty uusi tiedonkeruujärjestelmä.

Poliisiammattikorkeakoulu on seurannut Poliisihallituksen toimeksiannosta vuoden 2016 alusta poliisin voimankäyttöä ja voimankäyttövälineillä tapahtuneita vahinkoja, jotka eivät ole liittyneet voimankäyttötilanteisiin. Päivittäin kerätty aineisto on pohjoismaisittain ainutlaatuinen, ja se on herättänyt jo kansainvälistä kiinnostusta.

– Etälamauttimen käytön ympärillä on käyty vilkasta keskustelua. Ruotsissa ja Norjassa pohditaan parhaillaan siirtymistä etälamauttimen käyttöön ja testataan välinettä. Koska valtaosa poliisin voimankäyttötutkimuksista on tehty Yhdysvaloissa, on nyt saatava suomalainen tutkimustieto eurooppalaisittain ja erityisesti Pohjoismaiden kannalta tarpeellista ja merkittävää, Rikander kertoo.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)