Etäkauppa haastaa kuluttajasuojan

Kaupan liitto toivoo sääntelyn yksinkertaistamista ja tasapuolisia toimintaedellytyksiä.

Kaupan liiton mukaan kuluttajien asemaa ja yritysten tasapuolisia toimintaedellytyksiä voidaan parantaa turvaamalla kuluttajansuojan yhdenmukaisuus EU:n sisämarkkinoilla.

– Sisämarkkinoiden sääntelyllä ei voida kuitenkaan taata kuluttajansuojaa tai turvallisuuden tasoa, kun kuluttaja ostaa tavaroita etäkaupasta EU:n ulkopuolelta. Esimerkiksi kiinalaiset yritykset saavat kustannusetuja verrattuna suomalaisiin yrityksiin, jotka noudattavat lainsäädännön vaatimuksia tuotteita valmistaessaan. Tämä vääristää merkittävästi kilpailua ja aiheuttaa selkeän uhan kuluttajaturvallisuudelle, toteaa Kaupan liiton kuluttaja-asioista vastaava asiantuntija Tiina Vyyryläinen tiedotteessa.

Oikeusministeriön asettama työryhmä tekee parhaillaan kansallista kuluttajansuojalainsäädännön uudistustyötä. Säädöksiä halutaan päivittää muun muassa digiajan ja uusien markkinailmiöiden vaatimusten mukaisiksi.

Kaupan liiton mielestä etenkään kansallisen lainsäädännön tiukentamiselle ei ole nyt tarvetta. Vyyryläisen mielestä yksityiskohtien sijaan pitäisi keskittyä entistä enemmän periaatetason sääntelyyn.

– Suomen pitäisi edistää EU-sääntelyn yksinkertaistamista ja tasapuolisten toimintaedellytysten toteutumista huomioiden etäkaupan lisääntyminen ja nopeasti muuttuva toimintaympäristö, esimerkiksi jakamistalouden yleistyminen ja vertaiskaupan kasvaminen. Suomen ei kansallisesti tule säätää muita EU-maita tiukempaa lainsäädäntöä, Vyyryläinen painottaa.

Toimiva ja tehokas kuluttajansuoja on Kaupan liiton mukaan kaikkien etu.

– Viranomaisten toimivaltuuksien tehokkaaseen täytäntöönpanoon pitää panostaa, mutta uusia toimivaltuuksia ei pidä myöntää eikä seuraamusmahdollisuuksia säätää. Kuluttajien tietoisuutta kuluttajansuojakysymyksistä sekä erityisesti kolmansista maista tulevaan etäkauppaan liittyvistä erityiskysymyksistä tulee edistää, Vyyryläinen toteaa.

Mainos