ESS:n kysely: Eurovaaleista tulee henkilövaalit

Ehdokkaan henkilökohtainen EU-osaaminen on äänestäjille tärkeintä eurovaaleissa, tuore mielipidetutkimus kertoo.

Etelä-Suomen Sanomien, Karjalaisen ja Keskisuomalainen Oyj:n sanomalehtien teettämän kyselytutkimuksen perusteella liki 90 prosenttia suomalaisista pitää ehdokkaan osaamista joko erittäin tai melko tärkeänä perusteena valinnalle.

Puoluekantaa ja kotimaakuntaa pidetään vähemmän tärkeänä.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kyselyyn vastasi tuhat suomalaista. Vastanneita pyydettiin laittamaan ehdokkaan henkilökohtainen osaaminen, puoluekanta ja kotimaakunta tärkeysjärjestykseen.

Tutkimuksen mukaan ehdokasvalinnan kriteerit vaihtelevat erityisesti alueittain ja puoluekantojen perusteella. Myös äänestäjän ikä vaikuttaa ehdokasvalinnan kriteereihin.

Oman maakunnan ehdokkaat saavat etulyöntiaseman Itä- ja Pohjois-Suomessa. Siellä yli puolet vastanneista piti ehdokkaan kotimaakuntaa tärkeänä. Uudellamaalla ehdokkaan kotimaakuntaa ei pitänyt tärkeänä kuin vain noin viidennes vastanneista. Maakuntakriteeri sai myös sitä enemmän merkitystä mitä iäkkäämpi vastaaja oli.

Puolueista keskustan kannattajat pitävät ehdokkaan kotimaakuntaa tärkeänä. Heistä peräti 65 prosenttia totesi sen olevan erittäin tärkeä tai melko tärkeä. Vähiten merkitystä kotimaakunnalle antavat vihreät. Heistä vain noin viidennes antoi sille painoarvoa. Kokoomuksen ja SDP:n kannattajista reilu kolmannes piti maakuntakriteeriä tärkeänä.

Tutkimuksen perusteella ehdokkaan puoluekannalle antavat eniten merkitystä vasemmistoliittolaiset. Vasemmistoliiton kannattajien parissa peräti 93 prosenttia pitää ehdokkaan puoluekantaa joko erittäin tärkeänä tai melko tärkeänä. Perussuomalaisten kannattajista puoluetausta oli tärkeä 68 prosentille.

Kyselyyn vastanneet saivat myös nimetä muita heille tärkeitä valintaperusteita. Useita mainintoja saivat muun muassa kriteerit: “EU-kriittinen”, “kielitaito”, “kokemus” ja “nainen”.

Mainos