Verkkouutiset

ESS: Vain yksi puolue maksaa puheenjohtajalleen

Puoluesihteereiden palkkahaitari on runsaasta 4000 eurosta runsaaseen 9000 euroon.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Eduskuntapuolueista vain kokoomus maksaa tällä hetkellä puheenjohtajalleen palkkaa, ilmenee Uutissuomalaisen selvityksestä, josta uutisoi Etelä-Suomen Sanomat.

Tilanne on muuttunut aiemmasta SDP:n vaalivoiton vuoksi. Jos SDP:n puheenjohtaja tienaa vähemmän kuin ministeri, puolue maksaa erotuksen.

Kokoomuksen hallintopäällikkö Timo Elon mukaan puolue ei kerro julkisuuteen palkkatietoja. Hänen mukaansa palkat eivät ole muuttuneet paljon aiemmasta. Kaksi vuotta sitten Elo kertoi, että Orpolle maksetaan 1000 euroa kuussa.

Selvityksen mukaan puoluesihteereiden palkkahaitari on iso, runsaasta 4 000 eurosta runsaaseen 9 000 euroon.

Eniten palkkaa näyttäisi saavan RKP:n puoluesihteeri Fredrik Guseff. Hänen palkkatulonsa olivat verotustietojen mukaan vuonna 2017 yhteensä vajaat 114[nbsp]700 euroa eli noin 9[nbsp]200 euroa. Guseffia ei tavoitettu.

Kokoomuksen Janne Pesoselle kertyi verotettavia ansiotuloja kaikkiaan toissa vuonna 108 500 euroa eli noin 8 700 euroa kuussa.

Keskustan Riikka Pirkkalainen kertoo palkkansa suuruusluokan olevan 8[nbsp]000 euroa kuukaudessa.

Perussuomalaisten Simo Grönroos kertoo saavansa 7 [nbsp]000 euroa kuussa ja lounasedun.

SDP:n Antton Rönnholm ilmoittaa palkkansa vastaavan kansanedustajan peruspalkkiota. Se on 6 [nbsp]614–7 [nbsp]408 euroa kuukaudessa. Verotustietojen mukaan Rönnholm ansaitsi toissa vuonna noin 78[nbsp]500 euroa eli noin 6[nbsp]300 euroa kuukaudessa.

Tarkimmin palkkansa ilmoitti vihreiden Veli Liikanen: 5 [nbsp]170 euroa kuukaudessa.

Pienimmät palkat ovat Asmo Maanselällä (kd.) ja Joonas Leppäsellä (vas.).

Maanselkä kertoo tienaavansa 4[nbsp]200 euroa kuukaudessa. Leppästä ei tavoitettu, mutta vuonna 2017 hänen vuosipalkkansa oli noin 53 [nbsp]800 euroa eli noin 4 [nbsp]300 euroa kuussa.

Valtiontalouden tarkastusviraston (VTV) johtavan tilintarkastajan Klaus Krokforsin  mukaan puoluesihteereiden palkat eivät ole keskenään suoraan vertailukelpoisia, koska tehtävänkuvan laajuus vaihtelee.

Puoluejohdolle maksettavat palkat tulevat suurelta osin veronmaksajien pussista puoluetuen muodossa.

Krokforsin mielestä tilinpäätöksissä olisi hyvä kertoa johdon palkoista ja palkkaamisen periaatteista. Näin ei ole pakko tehdä. Puolueet ilmoittavat henkilöstömenonsa könttäsummina.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)