Autoja voisi käyttää rajatuilla alueilla esimerkiksi autoteollisuuden jo nyt koealueenaan käyttämässä Lapissa. Tavoitteena on, että lainsäädäntö houkuttelisi uutta liikenneteknologiaa kehittäviä yrityksiä kokeilemaan ja kehittämään tuotteitaan Suomessa.
Liikenteen turvallisuusvirasto TraFi ja poliisi pohtivat parhaillaan robottiautojen lainsäädäntöön ja ohjeistukseen vaatimia muutoksia ja niille asetettavia ehtoja. Kysymyksiä onkin paljon.
Esimerkiksi vakuutus- ja vastuusäännösten osalta on ratkaistava, kuka on syyllinen erilaisissa liikennerikkomuksissa ja onnettomuuksissa. Ja jos automaattiauto ei jostakin syystä tunnista nopeusrajoitusmerkkiä, kuka saa ylinopeussakon?