Etelä-Suomen Sanomat kertoo, että Päijät-Hämeen maakunta hoitaa vanhuksia halvemmalla kuin valtio hoitaa vankeja.
Tehostettuun palveluasumiseen sijoitettu vanhus maksaa Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymälle keskimäärin 125–130 euroa vuorokaudessa. Hinta sisältää ympärivuorokautisen hoidon ja täyden ylöspidon.
Yksi vanki istuu suljetussa laitoksessa rangaistustaan noin 208 euron vuorokausihintaan. Avolaitosvanki maksaa valtiolle noin 175 euroa. Tiedot ovat Rikosseuraamuslaitoksen tilastoista.
Toisessa täyden palvelun ryhmässä eli varusmiehissä vuorokausihinta on vanhustenhoitoa edullisempi. Yksi varusmies kaikkine kuluineen maksaa yhteiskunnalle 49 euroa vuorokaudessa.
Päijät-Hämeen hyvinvointiyhtymän ikääntyneiden palvelujen kehitysjohtaja Ismo Rautiainen kertoo, että tehostetun palveluasumisen vuorokausikustannukset asiakasta kohti vaihtelevat 105 eurosta 150 euroon. Hinta riippuu siitä, millaisiin tiloihin seniori on asutettu.
– Nykyinen järjestelmä on raskas. Näyttää olevan niin, että kotoa siirrytään suoraan ympärivuorokautiseen palveluasumiseen. Siinä voisi olla joitakin välimuotoja olemassa, Rautiainen sanoo.