Mainos - sisältö jatkuu alla
Etelä-Suomen Sanomat kertoo torstaina ennen iltakahdeksaa Helsingistä lähteneen Z-junan tapauksesta. Juna pysähtyi Pasilaan odottamaan vartijan tuloa.
Lahtelaismatkustajan mukaan junasta sai Pasilassa lähteä nuorukainen. Hänen kaksi kaveriaan olivat kehottaneet nuorukaista pyytämään konduktööriltä anteeksi. Lopulta kaikki kolme poistuivat.
Mainos - sisältö jatkuu alla
”Naiskonduktööri tuli vaunuumme ja sanoi: Olen sitä mieltä, että mua ei työpaikalla huoritella. Koko vaunu oli ehdottomasti samaa mieltä”, matkustaja kertoi ESS:n mukaan.