ESS: Kahdeksanvuotiaille opetettiin huumeiden nimiä ja käyttötapoja

Nastolalaisen koulun tokaluokkalaisten saama huumevalistus on herättänyt vanhemmissa tunnereaktioita.

Etelä-Suomen Sanomat uutisoi Nastolan Erstan koulun tokaluokkalaisten saamasta huumeopetuksesta.

Tokaluokkalaisen äiti kertoo järkyttyneensä nähtyään lapsensa kouluvihon. Sinne oli tunnilla laitettu kirjoittamaan sivun verran yleisempien huumeiden nimiä ja opettaja oli kertonut, miten huumeita käytetään.

Mainos - sisältö jatkuu alla

”Mielestäni 8-vuotiaat ovat aivan liian pieniä vastaanottamaan tällaista valistusta. Itse olisin vielä halunnut suojella lastani näin yksityiskohtaisilta tiedoilta. Olemme toki puhuneet, ettei saa ottaa mitään tabletteja vierailta ihmisiltä tai maasta, ja sen tyyppisen tiedottamisen pitäisi riittää tässä asiassa”, äiti sanoo.

Koulun rehtorin mukaan tunnilla oli käsitelty, miten arvokas asia terve keho ihmiselle on. Opettaja oli yhdessä luokassa päätynyt kertomaan tarkemmin huumeista, joiden tarjoamisesta yhä nuoremmille oli ollut huolissaan, ”vaikka se ei kakkosluokkalaisille vielä kuulukaan”. Uhkaa tai esimerkkitilannetta taustalla ei ole.

Opetushallituksen mukaan pienimpien oppilaiden kohdalla ei ole tarvetta yksityiskohtaiseen päihdevalistukseeen.

Nastolan sivistystoimen johtajan mukaan opettaja oli päätynyt terveysvalistuksessa käyttämään ”painokkaita keinoja”. Hän ei ota kantaa valistustavan onnistumiseen.

Mainos