Yhteensä noin 6 500 neliön opetustilat vuokraa Parmaco Oy. Sekä Viherlaakson että Kirstin kouluissa on ilmennyt vakavia sisäilmaongelmia, joiden vuoksi koulut tarvitsevat pikaisesti uusia tiloja lähivuosiksi.
Siirtokelpoiset rakennukset tarjoavat vaihtoehdon, joka säilyttää oppimisympäristön tutulla paikalla vanhan koulun lähituntumassa, jolloin opetusta ei tarvitse hajauttaa epätarkoituksenmukaisiin tiloihin ehkä hankalienkin kulkuyhteyksien päähän.
– Vuokraamissamme koulurakennuksissa oppilaat ja koulun henkilökunta työskentelevät laadukkaasti rakennetuissa opetustiloissa silloinkin, kun kyseessä on muutamia vuosia kestävä evakuointi peruskorjausten tieltä, sanoo Parmacon toimitusjohtaja Ossi Alastalo.
– Kiinnitämme tilojen toiminnallisuuden ja energiatehokkuuden lisäksi huomiota myös rakennusten arkkitehtuuriin.
Koulut muuttavat uusiin tiloihin syksyn aikana. Espoon Tilakeskus-liikelaitos allekirjoitti vuokrasopimuksen 8. heinäkuuta. Parmaco kuitenkin käynnisti uusien koulurakennusten valmistamisen jo toukokuussa ja varmisti Espoon Tilakeskus-liikelaitoksen kanssa sovitussa aikataulussa pysymisen muun muassa hankkimalla lisäkapasiteettia, siirtämällä tuotantonsa kahteen vuoroon ja järjestelemällä työntekijöiden vuosilomat uudelleen.
Viherlaakson koulun uusi kaksikerroksinen noin 3 600 neliön koulurakennus sijoitetaan Viherlaakson koulun urheilukentälle. Kirstin koulun uusi noin 2 850 neliön kaksikerroksinen koulurakennus sijoitetaan nykyisen koulun tontille.