Esko Valtaoja kirjoittaa Turun Sanomissa otsikolla Maailman innokkaimmat tähtiharrastajat. Hän kertoo Tähtitieteellinen yhdistys Ursaan kuuluvan lähes 20 000 jäsentä.
Valtaoja itse vietti viikonlopun tähtiharrastajien vuotuisilla Tähtipäivillä, jossa ”kahdensadan ihmisen saliin ahtautui kolmesataa kuulemaan avaruuden ihmeistä”.
– Maailmankaikkeus kiehtoo ihmisiä, ja jostain syystä ennen kaikkea suomalaisia. Väkilukuun suhteutettuna meillä on ylivoimaisesti enemmän harrastajia kuin missään muussa maassa, Esko Valtaoja kirjoittaa.
– Valtakunnallisen Ursan lisäksi Suomesta löytyy nelisenkymmentä paikallisyhdistystä, Turusta aina Utsjoelle saakka. Monella niistä on oma tähtitorninsa, jonka yleisönäytännöissä kuka tahansa voi ihastella ja ihmetellä Kuun kraatereita, Saturnuksen renkaita tai kaukaisia galakseja. Näkymät eivät ole yhtä komeita kuin suurilla kaukoputkilla otetuissa värivalokuvissa, mutta tuskin kukaan pettyy kokemukseensa. Maailmankaikkeuden näkeminen omin silmin on sentään jotain aivan muuta kuin pelkkä kuvien katseleminen.
Hänen mukaansa taivaan tutkimisen ja valokuvaamisen tekniikka on kehittynyt niin huimasti, että kuka tahansa harrastaja voi pienen opettelun jälkeen ottaa takapihallaan parempia tähtivalokuvia kuin ammattilaiset maailman suurimmilla kaukoputkilla vain muutama vuosikymmen sitten. Kuvien kautta ”olemme oppineet ymmärtämään maailmankaikkeutta, tätä kaunista ja ihmeellistä kotiamme”.
– Täällä me olemme. Nuo pisteet ovat toisia aurinkoja. Tuon usvapilven sisässä syntyy uusia tähtiä ja planeettoja. Tuossa on kuolleen tähden tuhkaa. Tuolta valo on matkannut miljardeja vuosia silmiimme. Tuo on Jupiterin Eurooppa-kuu; sen jäisen pinnan alla voi olla elämää, Valtaoja kuvailee.
– Tähtitiede nostaa väkisinkin ajatukset arjen tuolle puolen. Kun sote-uudistus, twiitit tai tuottavuushankkeet alkavat ahdistaa, kannattaa mennä ulos pimeälle aukiolle ja katsella yötaivaalle. Ei tämä tässä kaikki ole. Maailmaa ja aikaa riittää vielä.