East Officen hallituksen puheenjohtajana toimiva entinen pääministeri ja ex-keskustajohtaja Esko Aho ihmettelee Ilta-Sanomissa eduskunnan perustuslakivaliokuntaa.
Esko Aho toteaa sote-uudistuksen veivaamisen vieneen kymmenisen vuotta, mutta lopputulos ei ole vieläkään varma.
Hän vertaa tilannetta pääministeriaikaansa, jolloin talouslama ja Neuvostoliiton hajoaminen painoivat päälle, mutta EU:n jäseneksi liittyminen onnistui parissa vuodessa.
Perustuslakivaliokunnan enemmistön ja asiantuntijoiden sotesta löytämät ongelmat ovat Ahon mukaan saaneet aikaan mahdottoman tilanteen.
– Perustuslakivaliokunnasta on tässä suhteessa tullut riippa. Miten ihmeessä voi säätää perustuslain pohjalta terveydenhuollon tulevaisuutta? Se on täysin mahdotonta! Siinä on niin paljon tekijöitä, joita ei voi ennustaa, Esko Aho sanoo IS:lle.
Valiokunnan käsittelyä hallitsee hänen mukaansa ”mennyt maailma” ja valiokunta katsoo vain taaksepäin, yrittäen määritellä perusoikeuksia tilanteeseen, jota ei vielä ole.
– Minusta tuntuu, että valiokuntaa käytetään aika paljon tänä päivänä myös ideologisten kannanottojen pohjalta, Aho toteaa.