OmaVero -sivusto. LEHTIKUVA / ANTTI AIMO-KOIVISTO

Esitäytetyt veroilmoitukset ovat nyt OmaVerossa

Palveluun ei kannata mennä hakukoneen linkkien kautta.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Palkan- ja eläkkeensaajat saavat esitäytetyn veroilmoituksensa OmaVeroon viimeistään tänään. Täydentämisen määräpäivät ovat 9., 16. ja 23.5.

Noin 5,5 miljoonan palkan- ja eläkkeensaajan esitäytetyt veroilmoitukset ovat OmaVerossa tänään. Ne, jotka eivät vielä ole ottaneet käyttöön sähköistä viranomaisasiointia eli Suomi.fi-viestejä, saavat veroilmoituksensa postissa viimeistään huhtikuun loppupuolella.

− Esitäytetty veroilmoitus täytyy tarkistaa. Jos tiedot ovat oikein, asiakkaan ei tarvitse tehdä mitään. Jotkut tulot ja vähennykset täytyy kuitenkin ilmoittaa itse, sillä Verohallinto ei välttämättä saa niistä tietoa muualta, kertoo asiakkuusjohtaja Hilkka Pelander Verohallinnosta.

− Jos on saanut esimerkiksi vuokratuloa vaikka asunnon tai veneen vuokraamisesta tai käynyt kauppaa kryptovaluutoilla, tiedot tuloista pitää lisätä veroilmoitukseen. Myös esimerkiksi matkakulut ja kotitalousvähennys pitää ilmoittaa itse, hän jatkaa.

Matkakulut ja työhuonevähennys ajan tasalle

Nyt ilmoitetaan tietoja vuoden 2022 verotukseen. Pelander muistuttaa, että esimerkiksi mahdollista sähkövähennystä ei ilmoiteta veroilmoituksella nyt, vaan vasta vuoden päästä, sillä vähennystä voi saada vain vuoden 2023 tammi-huhtikuun sähkönkulutuksesta.

Sen sijaan viime vuonna koronan vuoksi maskia työmatkoilla käyttäneet voivat vähentää maskikuluja vielä viime vuodelta 14.4. asti.

− THL:n antama maskisuositus poistui 14.4.2022. Eli jos on alkuvuonna 2022 käyttänyt maskia joukkoliikenteessä kodin ja työpaikan välisillä matkoilla ja on ostanut maskit itse, voi maskien kustannukset vähentää matkakuluina ajalta 1.1.−14.4.2022. Vähennyksen määrä on kaksi euroa jokaiselta matkapäivältä. Matkakuluissa on 750 euron omavastuu, Hilkka Pelander selittää.

Niitä palkansaajia, jotka koronan myötä siirtyivät etätöihin, Pelander kehottaa täydentämään työhuonevähennyksen sekä kodin ja työpaikan väliset matkakulut ajan tasalle.

− Jos työpäivistä yli 50 prosenttia on ollut etätyötä, kannattaa ilmoittaa kaavamainen 920 euron suuruinen työhuonevähennys. Se kattaa valon, sähkön, lämmön ja siivouksen sekä kalusteet, kuten työtuolin tai työpöydän. Matkakuluja voi vähentää vain niiltä päiviltä, kun on käynyt työpaikalla.

Varo huijaussivuja

Verohallinto muistuttaa, että asiakkailta koitetaan nykyisin kalastella henkilö- ja pankkitunnuksia erilaisten huijausviestien ja -sivustojen avulla.

Asiakkaan pitää olla tarkkana: OmaVeroon ei kannata mennä hakukoneen linkkien kautta, vaan kirjoittamalla palvelun osoite www.omavero.fi suoraan selaimen osoiteriville. OmaVeron osoitteen voi myös tallentaa selaimen kirjanmerkkeihin tai suosikkeihin.

– Verohallinnon nimissä on kuluneen vuoden ajan kiertänyt harmillisen paljon erilaisia huijauksia. On tärkeää muistaa, että Verohallinto ei koskaan pyydä luottokorttitietoja tai pankkitunnuksia asiakkaalta. Emme myöskään pyydä henkilökohtaisia tietoja sähköpostilla tai tekstiviestillä, Pelander sanoo.

Poimintoja videosisällöistämme
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Opi sukeltamaan, ajattele kuin valkohai!

Suositut sukelluskurssit kokeneiden ammattilaisten johdolla. Verkkokaupassamme voit räätälöidä itsellesi sopivan paketin.
Tarjous

MUISTA LOGO!

Oy Sarin sukellus Ab
Roihupellon maauimala, Niinistö

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)