Erkki Tuomioja Ylellä: Rahoituksen poistamista pakolaisia vältteleviltä mailta harkittava

Erkki Tuomiojan mukaan EU-maiden on oltava solidaarisia kantaessaan vastuuta turvapaikanhakijoista.

Entinen ulkoministeri, Sdp:n kansanedustaja Erkki Tuomioja katsoo, että EU:n pitää harkita rahoituksen vetämistä pois niiltä mailta, jotka eivät jaa taakkaa turvapaikanhakijakiintiöistä.

– Se on ollut koko ajan siellä taka-ajatuksena ja näin pitääkin olla. Minusta se on ihan oikein. Euroopan unionin täytyy olla solidaarinen yhteisö, muuten se ei toimi, Tuomioja toteaa Ylen Ykkösaamussa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) totesi Helsingin Sanomille, että Brysselin käytävillä harkitaan sellaista vaihtoehtoa, että EU vetäisi rahoitustaan pois niiltä mailta, jotka eivät jaa taakkaa syyrialaispakolaisten kiintiöistä.

– Jos jotkut eivät halua olla mukana kantamassa vastuuta, niin kyllä siitä syntyy seurauksia, jotka voivat tulla esiin juuri tällaisilla taloudellisten välineiden käytöllä, Tuomoja sanoo.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Tuomiojan mukaan tämä koskee myös niitä maita, joissa on ongelmia oikeusturvan ja demokratian kanssa.

– Sama koskee tietysti myös niitä maita, joissa on ongelmia oikeusturvan ja demokratian kanssa, jotka eivät vastaa Euroopan unionin perusperiaatteita. Näissäkin täytyy olla seurauksia.

Tuomiojan mielestä EU:n pitää harkita rahoituksen poistamista, koska unioni tukee tällaisia maita suurilla summilla.

Mainos