Erkki Liikanen: Kasvu ja työllisyys vaativat vuosikymmenen ponnistuksen Suomessa

Talouspolitiikan rajat ovat Suomen Pankin pääjohtajan Erkki Liikasen mukaan pitkään ahtaat, sillä Suomen pitkän ajan kasvunäkymät ovat heikentyneet.

Suomen kasvua pitkällä aikavälillä painavat pääjohtaja Erkki Liikasen mukaan viennin ja samalla korkean tuottavuuden alojen pieneneminen, investointien vähäisyys ja työvoiman määrän supistuminen. Lisäksi lähivuosien näkymiä varjostavat maailmantalouden odotettua heikompi kehitys ja geopoliittinen epävarmuus.

Liikanen puhui torstaina Helsingissä Suomen Pankin talousennusteen julkistamistilaisuudessa.

Mainos - sisältö jatkuu alla

Kotimainen kysyntä on Suomen Pankin mukaan kehittynyt Suomessa vuodesta 2008 lähtien elvytyksen ansiosta paremmin kuin tuotanto. Elvytyksen rajat ovat kuitenkin nyt tulossa vastaan, ja Suomen näkymiä varjostavat yhä enemmän viennin supistuminen ja teollisuuden pohjan kaventuminen.

Pitkän aikavälin kasvunäkymien heikkouden takia talouspolitiikan rajat ovat Liikasen mukaan pitkään ahtaat, ja julkisen talouden kestävyysvaje mittava. Hän pitää eläkeuudistusta tärkeänä, mutta muistuttaa tiedotteessaan, että monta merkittävää ratkaisua on vielä edessä.

Suomessa pitäisi parantaa kilpailukykyä, toteuttaa rakenneuudistuksia ja sopeuttaa julkista taloutta. Liikasen mukaan tie kestävämmälle kasvulle ja työllisyydelle voidaan rakentaa, mutta se tulee vaatimaan vuosikymmenen ponnistuksen.

Euroopan keskuspankin rahapolitiikka onneksi tukee talouskehitystä Suomessa. Korot säilyvät matalina, ja EKP on viime kuukausina keventänyt rahanpolitiikkaansa arvopapereiden osto-ohjelmallaan.

Mainos - sisältö jatkuu alla

EKP:n neuvosto arvioi Liikasen mukaan elvytyksen tehoa ensi vuoden alussa. Hän muistuttaa neuvoston olevan yksimielinen sitoumuksessaan käyttää muitakin välineitä, jos tarvetta ilmenee edelleen.

Lue myös:

Suomen Pankki synkkänä: Talous supistuu vielä ensi vuonnakin

Mainos