Conan-taistelunimeä käyttävä Ukrainan sotilastiedustelun erikoisjoukkojen sotilas osallistui Venäjän miehittämien porauslauttojen (niin kutsutut Boiko-tornit) takaisinvaltaukseen elokuun lopulla Mustallamerellä Krimin läheisyydessä.
Operaation aikana Conan putosi kuitenkin laidan yli venäläiskoneen tulitusta väistelleen moottoriveneen kyydistä. Veden varaan joutunut mies ui lopulta 14 tuntia yksin avomerellä aivan vihollisen nenän alla tietämättä tarkalleen, minne mennä ja milloin hänet pelastettaisiin.
Ukrainska Pravda -lehti tavoitti Conanin, joka kertoo nyt selviytymistarinansa.
– (Venäläinen) Su-24-rynnäkkökone alkoi tulittaa meitä noin klo 20.30. Aloimme tehdä väistöliikkeitä. Yksi sotilastamme käytti olalta laukaistavaa ilmatorjuntaohjusta ja vaurioitti venäläiskonetta, joka lähti sen jälkeen alueelta pois.
– Pääsimme kohteeseemme yöllä ja ryhdyimme töihin. Kello oli viisi aamuyöllä, kun aloitimme paluumatkan.
Pian venäläiskoneet ilmestyivät taas ja alkoivat tulittaa ukrainalaissotilaita.
– Paetessamme vihollisen tulitukselta teimme väistöliikkeitä, ja yhden väistön aikana putosin laidan yli mereen, Conan kertoo.
Rantaan oli matkaa 130 kilometriä.
Conan kertoo riisuneensa kypäränsä, luotiliivinsä ja muun taisteluvarustuksensa 20 minuuttia ennen putoamistaan mereen. Hänellä oli vedenvaraan joutuessaan edelleen päällään kuivapuku ja pelastusliivit.
– Ensimmäinen tunne oli paniikki. Toverini halusivat pelastaa minut, mutta viholliskoneet tulittivat meitä edelleen. Sitten aloin huutaa ja viittoa heille, jotta he pysyisivät kaukana minusta. Ymmärsin hyvin, että 13-henkinen venemiehistö on arvokkaampi kuin minä. Ja pelastusliivien avulla voisin pysyä veden pinnalla hetken.
– En tiennyt mitä seuraavaksi tapahtuisi, mutta minulla oli vain yksi kiintopiste – yksi Boiko-torneista. Tornissa palaa jatkuvasti liekki, joten se oli hyvin näkyvissä. Myöhemmin taisteluveljeni kertoivat minulle, että torni oli noin 20 kilometrin päässä siitä paikasta, jossa putosin mereen.
Hallusinaatiot, nestehukka, väsymys
Conan sanoo ymmärtäneensä, että hänen on kerättävä ajatuksensa kokoon ja sopeuduttava siihen, että häntä ei tulla vähään aikaan pelastamaan, koska venäläiskoneet lensivät edelleen alueen yläpuolella.
Hän alkoi uida kohti tornia.
– Aaltoja ei ollut, mutta virtaus oli erittäin voimakas. Se työnsi minua jatkuvasti takaisin, sitten vasemmalle ja sitten oikealle. Kävi ilmi, että uin koko tämän ajan vastavirtaan. En pysähtynyt hetkeksikään, koska silloin virtaus olisi vienyt minut yhä kauemmas kiintopisteestäni.
Conan kertoo, kuinka hänellä oli ristiriitaisia ajatuksia uidessaan – luovuttaako vai jatkaako?
– Mutta maalaisjärki sanoi, että on uitava pidemmälle. Toivoin edelleen, että pojat etsivät minua. Patistin itseäni ja totesin, että vielä yksi veto. Mietin elämääni ja perhettäni. Oli henkisesti hyvin vaikeaa ajatella, että poikani on kuukauden päästä yhden vuoden ikäinen, enkä tiennyt selviänkö ja näenkö hänet vielä.
– Minulla ei ollut kelloa, pystyin suunnistamaan vain auringon avulla. Jossain vaiheessa alkoivat hallusinaatiot: kuumuus, nestehukka, väsymys. Luulin, että edessä oli vene. Ja vasta myöhemmin tajusin, että se oli se sama torni. Ja noin 16-17 aikoihin iltapäivällä uin tornin luo.
Conan ei kuitenkaan päässyt kovin lähelle tornia, koska virtaus muuttui voimakkaammaksi kuljettaen häntä poispäin tornista. Hän ui kerta toisensa jälkeen uudestaan lähemmäs tornia, kunnes väsymys vei miehestä voiton. Lopulta Conan kääntyi selälleen ja nukahti.
Ukrainalaiset olivat kuitenkin käynnistäneet pelastusoperaation Conanin löytämiseksi. Lennokki havaitsi Conanin ympärillä kiertelevien lokkien lämpöjäljet ja ohjasi Ukrainan laivaston alukset hänen luokseen. Conan saatiin turvaan pienempään veneeseen, jossa lääkintämies auttoi häntä.
– Ja kun näin Ukrainan lipun veneessä, ilollani ei ollut rajoja. Nämä ovat minun kaverini, veljeni, jotka löysivät minut lennokin avulla, Conan selittää.
Pian tämän jälkeen Conan kuljetettiin sairaalaan toipumaan. Hän lähetti vaimolleen viestin ja kertoi, että kaikki on hyvin.
