Verkkouutiset

”Erikoinen ratkaisu” – Poliisi aloittaa seurannan Uudenmaan sisällä

Tiesulkuja jätetään miehittämättä.
MAINOS (artikkeli jatkuu alla)

Poliisi tiedotti perjantaina valvovansa jatkossa Uudenmaan liikkumisrajoitusta myös Uudenmaan maakunnan sisällä ja muualla Suomessa. Poliisi kohdentaa tiedotteen mukaan valvontaa sinne, missä on eniten liikennettä.

Valvontapisteiden lisäksi poliisi tekee ympäri vuorokauden liikkuvaa valvontaa, joka keskittyy pienemmille tieosuuksille. Lisäksi poliisi kertoo hyödyntävänsä ympärivuorokautisessa valvonnassa rekisterikilpien automaattista lukemista, liikenneturvallisuuskameroita ja droneja.

– Ihmiset ovat noudattaneet liikkumisrajoitusta hyvin ja ymmärtäneet, että maakuntarajan ylittäminen ilman välttämätöntä perustetta on valmiuslakirikkomus. Valvontaan kohdistetaan resursseja päivittäisen tarpeen mukaan, kertoo poliisikomentaja Lasse Aapio Helsingin poliisilaitokselta.

Liikkuminen on edelleen sallittua vain välttämättömästä tarpeesta tai syystä. Poliisi käännytti ensimmäisenä päivänä viisi prosenttia ajoneuvoliikenteestä. Arkipäivinä liikenteestä on käännytetty poliisin mukaan enää noin 0,5 prosenttia.

Komisario Jarmo Heinonen kertoi perjantaina Iltalehdelle, että kyseessä on toimintataktiikan muutos. Tiesulkuja höllennetään ja kenttäpartioiden resursseja pyritään kohdentamaan niiden valvonnan ohella myös tavallisten hälytystehtävien hoitoon. Osa valvontapaikoista jätetään jatkossa ainakin ympärivuorokautisesti miehittämättä.

Kokoomuksen kansanedustaja Timo Heinonen luonnehtii muutosta Twitterissä ”erikoiseksi ratkaisuksi”. Hän suuntaa sanansa hallitukselle ja toteaa Uudenmaan valvontapisteiden vaativan ympärivuorokautista miehitystä.

– Ottakaa #reserviläiset #maakuntajoukot käyttöön pisteille ja näin #poliisi resurssia vapautuu muihin tehtäviin, Heinonen toteaa.

MAINOS (sisältö jatkuu alla)
Uusimmat
MAINOS (sisältö jatkuu alla)
MAINOS

Hyvä Verkkouutisten lukija,

Kehitämme palveluamme ja testaamme uusia sisältöformaatteja erityisesti mobiililaitteille. Haluaisitko osallistua testiin tässä ja nyt? Se vie vain muutaman minuutin.

(Uusi sisältö aukeaa painiketta klikkaamalla)